Wirmahovin esittely

Päätalli

Wirmahovin kivinen päätalli on alun perin rakennettu 1800-luvulla. Vanha kivirakennus seisoo yhä jylhänä paikallaan, mutta sen sisätilat on modernisoitu huolellisesti vastaamaan nykyaikaisen hevosenpidon vaatimuksia. Paksut kiviseinät tekevät tallista kesäisin miellyttävän viileän ja talvisin tasaisen lämpimän, ja tallin ilmastointia ja lämmitystä säädetään automaattisesti hevosten hyvinvoinnin mukaan.

Tallissa on 12 karsinapaikkaa, ja jokainen karsina on tilava, turvallinen ja varustettu ruokintakaukalolla, jonka täyttö onnistuu käytävältä. Jokaisesta karsinasta on myös pieni ulos avautuva ikkuna. Käytävät ovat leveät ja kumimatotettu, ja talli on hyvin vailaistu myös pimeän aikaan. Tilat on suunniteltu käytännöllisyys mielessä ja tallista löytyykin kaksi pesupaikkaa, joissa lämmin vesi, tilava varustehuone, jossa jokaista karsinapaikkaa varten on varattu oma kaappi, erillinen kuivaushuone, josta löytyy myös teollisuustason pesukone ja kuivausrumpu sekä rehuvarasto.

Tallin varsinainen taukotila kettiönurkkauksineen ja kylpyhuoneineen sijaitsee Wirmahovin kartanon alakerrassa, mutta myös tallin satulahuoneessa on pieni oleskelunurkkaus, jossa voi hengähtää ja vaihtaa kuulumisia. Kuivaushuoneen yhteydessä sijaitsee myös pieni wc-tila.

Pihattotalli

Vuonna 2024 vanha 1980-luvulla rakennettu pihattotalli uudistettiin aktiivipihatoksi, joka sijaitsee metsä- ja laidunalueen laidalla. Alue on jaettu tammapihattoon (max 8 tammaa/varsaa) ja orien ja ruunien pihattoon (max 2-4 hevosta). Molemmat pihatot on varustettu automaattisilla ruokintajärjestelmillä, tilavilla makuuhalleilla, polkureiteillä ja juomapaikoilla, jotka rohkaisevat hevosten luonnollista liikkumista.

Pihaton toimintaa seurataan jatkuvasti valvontajärjestelmällä, joka mahdollistaa hevosten hyvinvoinnin ja liikkumisen tarkkailun myös etänä. Koko pihaton ympäristö on suunniteltu niin, että hevoset voivat liikkua ja levätä vapaasti turvallisessa ja monipuolisessa ympäristössä.

Ratsastusmahdollisuudet

Wirmahovin ratsastusalueet sopivat niin tavoitteelliselle ratsastajalle kuin luonnosta nauttivalle maastoratsastajalle. Kartanon kenttä on hiekkapohjainen, valaistu ja aidattu. Sen laidalla on katettu katsomo sekä välinevaja estekalustoa ja kouluaitojen säilytystä varten.

1980-luvulla rakennettu maneesi, on lämmitetty ja remontoitu vastaamaan nykyajan vaatimuksia. Sen pohjaa on parannettu joustavalla hiekka- ja kuitupohjalla, ja maneesin oleskelutilasta voi seurata ratsastusta suurien ikkunoiden läpi.

Kartanon maastoesterata kulkee läpi peltojen ja metsien, tarjoten vaihtelevaa maastoa ja luonnonmateriaaleista rakennettuja esteitä. Lisäksi kartanon laajat maastoreitit tarjoavat monipuolisia ratsastusmahdollisuuksia niin kokeneille ratsastajille kuin aloittelijoillekin.

Tarhat ja laitumet

Tallin vieressä, päätallin ja pihaton tuntumassa sijaitsevat pienemmät pihatarhat 1–4, jotka sopivat yksittäin tai kahdestaan tarhaaville hevosille. Nämä tarhat ovat hiekkapohjaisia, hyvin aidattuja ja helposti valvottavissa, ja niitä voi käyttää uusien hevosten tutustuessa tai muuten tilanteissa, joissa hevosen ulkoilua halutaan rajoittaa esimerkiksi kengityksen, toipilasajan tai sääolosuhteiden vuoksi. Maneesin takaa avautuvat suuremmat tarhat ja laidunalueet 5-8, jotka sopivat useamman hevosen ryhmätarhaukseen. Näillä alueilla hevoset voivat liikkua vapaammin ja viettää ulkoiluaikaa sosiaalisesti laumassa. Tarvittaessa suurempia aitauksia voi jakaa pienempiin lohkoihin. Kesäisin osa tarhoista otetaan laidunkäyttöön vuorotellen, ja niille on rakennettu katoksia sekä luonnollisia tuulensuojia puuistutusten avulla. Kesäisin Wirmahovi vuokraa tarvittaessa myös lisää laiduntilaa Honkapellosta, Aatelniemen pohjoispuolelta.

Wirmahovi

Wirmahovin nykyinen päärakennus valmistui 1800-luvun loppupuolella, aikana jolloin kartanon elämä oli vilkkaimmillaan ja vauraus näkyi kaikessa. Rakennuttajina toimivat Otto ja Matilda Koivento, ja erityisesti Matildan kädenjälki näkyy rakennuksen arkkitehtuurissa ja sisätilojen estetiikassa. Hän toi mukanaan vaikutteita Helsingistä ja Tukholmasta, ja päätyi yhdistämään perinteistä maaseudun kartanotyyliä ja uusrenessanssillista eleganssia.

Hirsirunkoinen rakennus on rapattu vaaleasävyiseksi, säilyttäen aikakaudelle tyypillisen arvokkuuden. Julkisivua rytmittävät korkeat ikkunat, symmetriset siipirakennukset ja koristeelliset ikkunalistat, jotka kertovat entisajan käsityötaidosta. Rakennus kohoaa pienellä harjanteella Harmajärven rannalla, josta avautuu näkymä kartanon peltoihin ja laitumiin.

Sisätiloissa on yhä nähtävillä alkuperäisiä yksityiskohtia, kuten koristeellisia kattolistoja, leveitä lankkulattioita, sekä useita alkuperäisiä kakluuneja, joiden koristekaakelit on tuotu kaupungeista. Erityisen tunnettu on Matildan suunnittelema juhlasali, jossa järjestettiin aikanaan runoiltoja, kartanoseuroja ja keskustelutilaisuuksia, ja joka toimii tänäkin päivänä juhlien ja tapahtumien näyttämönä.

Kartanon yläkerroksessa on Dora Wirman yksityishuoneisto, joka on sisustettu silkillä ja sametilta. Huoneiston seinille on ripustettu Doran rakkaimmat itse maalatut ja lahjaksi saadut taulut. Wirmahovin alakerrassa sijaitsee yhtiön toimisto, joka on Elina Koivulan ja Ilkka Lehdon tukikohta. Alakerroksesta löytyy myös tallin asiakkaille taukotila, jossa on pieni keittiönurkkaus, wc ja suihku ja oleskelutila, joka on sisustettu kartanon vanhalla kalustolla ja tuntuu vähän liian hienolta astua sisään kuraisissa tai hevosenkarvaisissa vaatteissa.

Noidan mökki

Metsän laidalla seisova yksinkertainen hirsirakennus rakennettiin 1800-luvulla Alma Koivennon käyttöön, joka vaali tilan lääkepuutarhaa ja toimi kansanparantajana yhdessä elämänkumppaninsa Loviisa Kettusen kanssa. Myöhemmin rakennusta on käytetty varastona ja kartanon työntekijöiden asuntona. Rakennus sai pilkkanimen “Noidan mökki” kartanonemäntä Matilda Koivennolta.

Vanha hirsirakennus oli ehtinyt rapistua pahasti, mutta Dora Wirma halusi määrätietoisesti säilyttää vaatimattoman, mutta hänen mielestään historiallisesti merkittävän rakennuksen. Nykyään mökki toimii Wirmahovin tallimestarin Aaro Lintukankaan asuntona.

Villa Harma

Villa Harma toimii Wirmahovin entisessä työntekijöiden asuntolassa, jonka kivijalka on kantanut kartanon arkea jo 1800-luvulta lähtien. Nyt tämä vanha rakennus on saanut uuden käyttötarkoituksen taiteilijaresidenssinä, näyttelytilana ja vierasmajana. Nimensä Villa Harma on saanut Harmajärven mukaan maisemasta, jonka rauhallinen kauneus on kautta aikojen innoittanut niin kartanon väkeä kuin vieraita.

Villa Harma tarjoaa työskentelytiloja, pienimuotoiset näyttelytilat ja majoitushuoneita sekä vakituisille asukkaille että vierailijoille. Doran visiossa Villa Harma on koti niille, jotka etsivät hetken pysähdystä, tilaa ajatella tai mahdollisuutta keskittyä omaan työhön vanhojen hirsiseinien suojassa, järvensumun keskellä.

Historiaa

Kolmen nimen, kymmenien sukupolvien ja kolmensadan vuoden tarina

• Gråhofin synty ja Aatelniemen alku

  Harmajärven niemessä, jylhien metsien keskellä kohoaa kivinen päärakennus, jonka perustukset laskettiin vuonna 1721. Silloin Ruotsin kruunu lahjoitti alueen kapteeni Gustaf Rehnkransille palkkioksi pitkistä palvelusvuosista Pohjan sodassa. Kartanon nimeksi annettiin Gråhof ("harmaa hovi"), joka oli viittaus sekä maisemaan että kivestä rakennettuun päärakennukseen, joka nousi yksinäisen järven rannalle kuin linnoitus.

  Gråhof toimi aluksi enemmän metsästyspaikkana ja edustustilana kuin maatilana. Alue oli syrjäinen, tiet huonot ja asutus harvaa. Vain muutamia torppia nousi kartanon ympärille, mutta vähitellen Rehnkransin alaisuuteen asettui metsureita, käsityöläisiä ja palvelusväkeä. Kartano toi mukanaan järjestystä, työtä ja valtaa. Kansan suussa aluetta alettiin kutsua Aatelniemeksi, ja nimi jäi elämään kartanon nimeä laajempana.

  1700-luku

• Kartanon suunta muuttuu

  Kapteenin kuoleman jälkeen kartanon peri hänen ainoa tyttärensä, Sofia Rehnkrans, joka avioitui karjalaisen suurtilallissuvun jälkeläisen, Elias Koivennon kanssa. Liitto sai jotkut kohottelemaan kulmiaan ja muutti kartanon suunnan ylimystön huvittelupaikasta toimivaksi maatilaksi.

  Elias toi mukanaan hevostuntemusta ja käytännön taitoa. Hän rakensi uuden tallirakennuksen, toi tammoja Karjalasta ja aloitti määrätietoisen työhevosjalostuksen, jota kartanossa jatkettaisiin yli sadan vuoden ajan. Sofia puolestaan ylläpiti aatelisnaisen asemaansa, mutta tuki miehensä hankkeita, etenkin kun hevoset toivat kartanoon mainetta ja tuloja.

  1700-luvun loppu - 1800-luvun alku

• Kasvun ja vaikutusvallan aika

  Sofian ja Eliaksen poika, Kustaa Koivento, jatkoi vanhempiensa työtä intohimoisesti. Hän teki kartanosta alueellisen maatalouskeskuksen, laajensi peltoja, rakensi kivinavetan ja perusti torppariverkoston, joka ruokki ja työllisti suuren osan Aatelniemen kylästä. Hänen puolisonsa, kauppiaantytär Helena Riihivaara, oli tarkkasilmäinen taloudenpitäjä, joka piti kirjanpidon kunnossa. Hän myös perusti kartanoon lääkepuutarhan ajan hengessä ja kansan tarpeisiin.

  Kustaan ja Helenan aikana Gråhofin hevosista tuli kuuluja ja kysyntää oli aina pääkaupungissa asti. Samalla kartano toimi myös kyläläisten turvaverkkona. Siellä hoidettiin köyhiä, koulutettiin orpolapsia ja järjestettiin kylätapahtumia.

  1800-luku

• Uusi loisto

  Koivennon seuraavan polven johdossa oli Otto Koivento, äkkipikainen mutta kunnianhimoinen isäntä, joka kasvatti kartanon maita ja hevostilaa entisestään. Hänen vaimonsa Matilda Strömberg oli Helsingistä kotoisin oleva kulttuurinainen, joka toi kartanoon uudenlaisen ilmapiirin. Kartanossa järjestettiin runoiltoja, pidettiin juhlia ja kutsuttiin oppineita. Päärakennusta laajennettiin, sisätilat uusittiin uusrenessanssityyliin ja rakennettiin Gråhofin Ratsupelto, jossa harjoitettiin kouluratsastusta ja järjestettiin seuranäytöksiä.

  Gråhofin kartanolla asui myös Oton sisko Alma Koivento. Kun Matilda halusi rakennuttaa kartanolle uuden puutarhan, Alma taisteli säilyttääkseen äitinsä alkuperäisen lääkepuutarhan. Riita leimahti niin suureksi, että lopulta kompromissina Otto rakennutti Almalle vanhan lääkepuutarhan viereen oman pienen asuinrakennuksen, jota Matilda alkoi kutsua pilkallisesti "Noidan mökiksi". Matilda itse joutui perustamaan uuden puutarhansa toisaalle. Vanhapiika Alma vaalikin äitinsä perintöä kansanparantajana kuolemaansa asti. Hänen kanssaan "Noidan mökissä", jonka nimi vakiintui lopulta kyläläistenkin käyttöön, asui tämän avustaja ja elämänkumppani Loviisa Kettunen.

  1800-luvun loppu

• Kriisin aika

  Oton ja Matildan pojan, Aarne Koivennon (s. 1865 – k. 1942) aikana kartano kohtasi suuria haasteita, kun sisällissota, nälkävuodet ja maareformit muuttivat maaseudun rakenteita. Sisällissota repi Aatelniemeä, ja vaikka kartanolla ei taisteltu, leimat ja epäluulot iskivät syvälle. Vuosikymmen myöhemmin Talvi- ja Jatkosota veivät kartanon parhaat hevoset rintamalle ja muuttivat vanhat rakennukset evakkojen majoitustiloiksi ja elintarvikevarastoiksi. Kun Aarne Koivento kaatui jatkosodassa, jäi Gråhof tämän vaimon Selman hoidettavaksi.

  Vuonna 1923 kartanon nimi muutettiin virallisesti Harjalahden kartanoksi, mutta kansan keskuudessa Gråhof eli yhä suussa ja muistissa. Selma hoiti kartanoa rautaisella otteella sodan keskellä, ja hänen päätöksensä siirtyä ratsuhevosiin pelasti tilan hevosperinteen, vaikka moni kyläläinen vastusti muutosta.

  1900-luvun alku

• Kartanon rappio

  Kalevi Koivento, perheen viimeinen mieslinjan jatkaja, peri kartanon 1980-luvulla. Hän halusi jatkaa kartanon hevosperinteitä, mutta ymmärsi, että työhevosten aika oli ohi. Niinpä Kalevi käänsi katseensa ravihevosiin.

  Raviradan rakentamisesta puhuttiin Aatelniemessä pitkään, mutta se olisi vaatinut merkittäviä investointeja ja yhteistyökumppaneita. Kyläläiset suhtautuivat ajatukseen innokkaasti, mutta taloudellista tukea ei löytynyt. Kalevi ei koskaan saanut unelmaansa raviradasta toteutettua, vaikka muutama onnistunut raviveikkaus pitikin kartanon talouden toistaiseksi pinnalla.

  Kalevin vaimon Anjan kuolema vuosituhannen vaihteessa vaikutti Kaleviin syvästi, ja sen jälkeen kartanon talous alkoi hitaasti rapistua. Kalevi oli kyllästynyt taistelemaan taakalta tuntuvan perintönsä puolesta, eikä hänellä ollut ketään, joka olisi voinut jatkaa kartanon toimintaa hänen toivomallaan tavalla. Kartano jäi yksin. Rakennukset rapistuivat, kentät metsittyivät, ja Harjalahden kartano (entinen Gråhof) unohtui.

  1900-luvun loppu

• Uusi aikakausi

  Vuonna 2024 Kalevin ahdinkoon löytyi ratkaisu, kun eläköitynyt taidemaalari Dora Aurelia Wirma löysi rapistuneen vanhan helmen ja rakastui Harmajärven inspiroivaan alueeseen palavasti. Pitkään ulkomailla asunut Dora halusi asettua takaisin koti-Suomeen vanhoilla päivillään ja nauttia elämän kauneudesta, eikä Kalevi voinut kieltäytyä naisen tarjouksesta.

  Dora ei halunnut elvyttää kartanoa entiselleen, vaan antaa sille uuden sielun. Hän nimesi kartanon uudelleen Wirmahoviksi, oman mittavan uransa kunniaksi. Hän kunnosti rakennukset, palautti lääkepuutarhan, avasi ateljeen ja taiteilijaresidenssin, ja toi hevoset takaisin. Ei työn vuoksi, vaan sielun vuoksi.

  2000-luku