Siltalan Vouti

Sukuselvitys

Taisto Kiviniemi on pitkän linjan hevosmies Pohjois-Savosta, joka tunnetaan erityisesti työlinjaisten suomenhevosten kasvattajana. Hän ei tee numeroa itsestään, mutta hänen hevosensa ovat vakiokalustoa vanhan kansan metsäajokisoissa, perinnetapahtumissa ja suomenhevosten vetoluokissa. Kivimäen tilalla ei ole logoa, verkkosivua tai sosiaalista mediaa, mutta sana kulkee suusta suuhun, ja ne jotka tietävät, soittavat Taistolle suoraan.

Taiston mukaan Voudin suku on tasaista tekijäporukkaa. Ei siellä ole ruusukevärkkejä, mutta jokainen hevonen on vetänyt osansa ja seisoo, kun tarvitaan. Komennolta tulee luonne, Lotalta käytännöllisyys ja Ukon Tahdolta rintakehä. Ei ne kauneuskisoja voita, mutta vetävät reen vaikka umpihangessa.

Komea oli Komento, ainakin isäänsä verrattuna. Vankka runko, hyvä selkä, ja kesti vetää mitä tahansa milloin tahansa. Ei säikähtänyt, ei palellut. Jos piti mennä jään halki tai hakemaan kuormaa liukkaalta, Komento laitettiin eteen. Ja vaikka oli ori, sillä oli pää kunnossa. Ei höyrypäinen, vaan sellainen, että tiesi koska tehdään ja koska seisotaan.

Hilpan Tarmo taas oli itsepäinen kuin kiviporsas, mutta jalat piti ja keuhkot pelasi. Ei ollut kaikkien mieleen, mutta teki mitä käskettii. Koskaan ei jäänyt työt kesken, mutta myöhässä kyllä oltiin. Onneksi Tarmon aikaan arvostettiin tekijähevosia, eikä kauneuskilpailuita, sillä oria ei ollut ulkonäöllä pilattu. Tanakka ja kyömypää ja taisi olla konkat polvetkin.

Lumirannan Lempi oli tamma, joka ei säikähtänyt mitään eikä hötkyillyt koskaan. Sellainen tyyppi, joka käveli ensimmäisenä uuteen paikkaan ja katsoi, että muut seuraa. Lempi oli pehmeä liikkeissään ja kevyt suusta, mutta selässä tiesit istuvasi kunnollisen hevosen päällä. Ja hyvä emä, piti varsoistaan huolta, mutta ei lässyttänyt. Jotkut siitä ulkonäön takia haikaili varsoja, mutta Lempi oli muutakin kuin sen valkoiset karvat.

Siltalan Lotta, meidän vanha tamma. Työkaveri. Sillä tehtiin heinät, sillä ajettiin puut. Käytännöllisempää hevosta saa hakea. Lotta ei ollut mikään linjojen jalokivi, mutta se pysyi terveenä ja teki pitkän päivän. Se oli vähään tyytyväinen, eikä turhia hötkyillyt. Niin helppoa hevosta ei ole usein vastaan tullut. Kulki kuin ihmisen mieli.

Ukon Tahto taas teki kaiken isolla sydämellä ja isoilla askelilla. Se oli vähän turhankin kovapäinen nuorena, mutta pehmeni onneksi iän myötä. Tahto kantoi perimässään voimaa ja vetokykyä, jota harvalla nykyvarsalla on. Kun sille pantiin reki perään, niin se ei miettinyt. Teki vaan. Tuli vähän liian vähän käytettyä jalostukseen, mutta niille harvoille, joille jäi, jätti paljon. Eikä muuten ollut hullumman näköinenkään, toisin kuin jotkut nykyhevosista.

Ja se Nevan Lumo! Se oli pikkunen mutta päättäväinen tamma, jolla oli enemmän asennetta kuin painoa. Huumorintajuakin sillä oli. Siinä oli tamma, joka auttoi heti näkemään, oliko uudesta tallipojasta mihinkään. Jos sähläsit, se näytti ovea, eikä itse tarvinut. Mutta kyllä se töitä osasi tehdä, kun se huomasi, että ohjissa oli mies eikä mikään poika. Mutta hurja tamma se oli, vaikka ihan ponin kokoinen.

Voudista tuli sitten sellainen, että se sai niistä kaikista vähän kaikkea. Komennon järki, Lotalta käytännön taju, Tahdon voima ja Lumon luulo, että aina ollaan oikeassa. Ei ehkä helppo hevonen, mutta sellaiselle joka osaa, se kyllä toimii. Ja vetää vielä vanhanakin, usko pois.