virtuaalitalli / a SIM-game stable
suomalainen puoliverinen, ori
ruunikko, 168 cm
s. 15.10.2015
Kasvattaja
Hukkapuro
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757
KTK-I, ERJ-I
virtuaalihevonen / a sim-game horse
Kuvat © Haras de Hus,
Ekku on hevonen, josta huokuu tietynlainen älykkyys. Ori ei turhia hötkyile, eikä häslää, vaan on enemmäkin luonteeltaan rauhallinen tarkkailija, joka harkitsee tekemisiään, eikä tuhlaa energiaansa mihinkään ylimääräiseen. Niinpä Ekun kanssa onkin yleensä varsin helppo toimia tilanteessa kuin tilanteessa. Ori ei turhia draamoja harrasta myöskään toisten hevosten kanssa, vaikka se kyllä osaa pitää puolensa pomottelijoita vastaan. Orille onkin aina varsin helppo löytää tarhakaveri tai kavereita, sillä yksin Ekku ei tarhassa viihdy, vaikka muiden seurassa se vaikuttaakin lähinnä välinpitämättömältä.
Hoidettaessa Ekku on yleensä rauhallinen ja helppo käsitellä. Ori antaa hoitajan hoitaa hommansa rauhassa, mutta ylimääräisestä lääppimisestä ja seuranpidosta se yleensä vain ärtyy. Ekku arvostaakin omaa rauhaa ja hoitohommat on orin kanssa syytä hoitaa ripeästi ilman lepertelyjä ja hellimisiä. Satuloiminen ja suitsiminen sujuu Ekun kanssa ongelmitta samoin kuin suojien laittaminen ja muukin varustaminen. Myös kengittäjän ja eläinlääkärin käsittelyssä ori osaa käyttäytyä asiallisesti.
Ratsuna Ekku ei ole mikään kuumakalle energiapommi, kuten monet estehevoset. Sen sijaan Ekku on varsin rauhallinen kaveri, joka kuuntelee tarkasti ratsastajaansa ja etenee varsin harkiten. Niinpä orin kanssa onkin aivan turha yrittää lähteä ylittämään estettä väärältä etäisyydeltä tai huonosta lähetymisestä, sillä Ekku ei moiseen suostu. Ori vaatii ratsastajalta tarkkuutta, mutta hoitaa myös omat hommansa huolella. Esteitä ylittäessä ori nostaa tarkasti jokaisen kavionsa, eikä puomin kolahduksia tälle hevoselle satukaan usein. Yleensä virheet radalla menevätkin täysin ratsastajan piikkiin.
Kilpailuissa Ekku on samanlainen viilipytty kuin kotonakin. Matkustelu ei sitä juuri hetkauta, kuten ei myöskään suuret väkijoukot ja muu kilpailupaikan hälinä. Ekun kanssa onkin todella helppo keskittyä kilpailusuoritukseen, kun hevosen käytöksestä ei tarvitse ottaa ylimääräistä stressiä. Radalla Ekku suorittaa ammattilaisen varmuudella ja tasaisuudella.
i. Extro hann-ori, 176 cm, tummanpunaruunikko ERJ-I, KRJ-II, KTK-II, YLA2, VPVL-I |
ii. Exstas evm hann-ori, 175 cm, ruunikko |
ie. Troni evm hann-tamma, 169 cm, tummanpunaruunikko |
|
e. Endeavour dwb-tamma, 173 cm, punaruunikko KTK-II |
ei. Regulus evm dwb-ori, 175 cm, punaruunikko |
ee. Brimmer evm dwb-tamma, 160 cm, tummanruunikko |
Ekku kilpailee porrastetuissa kilpailuissa!
Tänään Hukkapuroon oli saapunut valmentajaksi Harri Järvinen. Valmentaja olikin meille jo ennestään tuttu sillä hän oli vieraillut Hukkapurossa jo kerran aikaisemminkin. Sää oli tänään todella kylmä ja tuulinen, joten pidimme valmennuksen suosiolla maneesissa, sillä ei liukkaalla kentällä olisi voinut muutenkaan hypätä. Ratsuni oli tänään Echo, joka alkuverryttelyjen aikana vaikutti omalta rauhalliselta itseltään. Lämmittelin oria eri askellajeissa tekemällä nopeita siirtymisiä ja yritin herätellä ja viritellä Echoa työntekoon valmentajan seuratessa menoamme kentänlaidalta. Tämä näytti vähän liikennepoliisilta huitoessaan suurieleisesti käsillään, kun ohjasi muutamaa paikalla ollutta tallityttöä rakentamaan esteitä maneesiin. Alkuverryttelyjen jälkeen paneuduimme päivän aiheeseen, joka oli tänään kaarevat linjat esteiden välillä. Echo oli alkuverryttelyjen jälkeen hyvin kuulolla ja tuntui siltä, että tänään pystyisimme Echon kanssa mihin tahansa, joten tehtävä sujui todella helpon tuntuisesti. Valmentajamme Harri Järvinen ohjeisti ratsastamaan Echoa reippaammin eteen, sillä nyt ori oli hieman hidas. Tämän jälkeen tehtävä sujuikin vähän hankalammin, sillä aikaa tähdätä esteelle oli vähemmän ja muutaman huonon lähestymisen takia Echo kielsi. Onneksi virheistä oli kuitenkin helppo ottaa opiksi. Loppua kohden Echo alkoi pikkuhiljaa muuttua hieman väsyneen tuntuiseksi. Niinpä teimme vielä lopuksi yhden kokonaisen radan, jonka jälkeen saimme lopettaa tältä päivältä. Valmentaja oli pääasiassa tyytyväinen suoritukseemme ja neuvoi tulevaisuudessa keskittymään siihen, että Echo liikkuu kunnolla eteenpäin, sillä tämän päivän menolla puhdas rata ei auta, kun virhepisteitä tulisi aikarajan ylittämisestä. Loppuverryttelyt teimme vielä maneesissa, jonka jälkeen sain viedä Echon takaisin talliin.
Maastoilu Sylpän kanssa on yleensä todella mukavaa, sillä ori on sellainen hevonen, joka ei turkasta säiky, eikä hötkyile. Niinpä tämän päivän aika taulu olikin mieleeni, sillä aikataulussa orille oli merkitty maastoilua. Hetken mietittyäni vaihtoehtoja, päätin suunnata Sylpän kanssa pienen matkan päässä olevalle peltoaukealle, joka talvisin oli ratsastajien käytössä. Mukaan houkuttelin myös hevosenhoitajamme Annan, joka nappasi ratsukseen Echon, joka myös on varsin luotettava maastoratsu. Olimme maastoilleet yhdessä aiemminkin ja retket olivat aina olleet rentoja ja mukavia. Niinpä odotin tältäkin reissulta samaa. ”Otetaanko tänään vähän hankilaukkakisaa?”, huikkasi Anna riehakkaasti kavutessaan ratsunsa selkään. Suhtauduin tähän vähän varauksella, mutta lupasin nauraen harkita asiaa. Kipusin hieman kankeasti oman ratsuni Sylpän selkään (olin tällä viikolla ratsastanut aivan ennätymäärän hevosia ja se tuntui kyllä lihaksissa) ja juuri kun takapuoleni tömähti satulaan, muistin että olin unohtanut kypärän alta piponi talliin. Hieman nolona käskin Annaa odottamaan sen aikaa, että kipaisin hakemassa piponi, ennen kuin kömmin takaisin Sylpän selkään. Kun vihdoin olimme valmiita lähtöön, suuntasimme tallin pihasta kohti tuttua peltoa. Hevoset kulkivat rauhallisesti rinnakkain, eikä muuta liikennettä näkynyt missään, joten pystyimme rupattelemaan rattoisasti koko kävelymatkan. Puolessa välissä matkaa ajattelin toiveikkaasti, että ehkä Anna oli unohtanut koko hankilaukkakilpailut. Pellolla ratsastimmekin ristiin rastiin ja jumppailimme hevosia taivutuksilla. Vielä ennen kuin käännyimme kotiin, Anna ehdotti innokkaasti, että kisataan pellon toiseen päähän. En tietenkään voinut kieltäytyä, etten olisi saanut ihan nössön mainetta. Hankilaukkakilpailu ei kuitenkaan ollut kovin ihmeellinen. Sylppä ja Echo nimittäin laukkasivat molemmat varsin sulassa sovussa rinnakkain maaliviivalle asti, eikä voittajasta tullut selvyyttä. Kun vihdoin suuntasimme kotiin, oli vaikeaa olla hymyilemättä. Kaiken kaikkiaan maastoretki Annan kanssa oli ollut taas kerran oikein mukava.