Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Wister Gambler

"Käpy"

VH15-044-0021


holstein, ori
ruunikko, 166 cm
s. 04.01.2015

Kasvattaja Brigadier Stud
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

KRJ-I, VVJ-I

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kuvat © BK-Horses,

Kuollut 28.1.2017

Käpy on vähän huumorintajuton oripoika, joka ottaa helposti nokkiinsa, jos asiat eivät suju niin kuin suunniteltu. Niinpä ei todellakaan kannata esimerkiksi yllättää oria kesken päiväunien ellei halua hoidettavakseen varsin kärttyistä kaveria. Käpy on myös äärettömän tarkka päivärutiineistaan ja ori onkin ensimmäisenä ilmoittamassa, jos sen ruoka on myöhässä tai jos tallityöntekijä on hylännyt sen tarhaan liian pitkäksi aikaa. Kello tallin seinällä onkin tarpeeton, sillä Käpy kyllä pitää huolen siitä, että kaikki pysyvät aikataulussa.

Hoidettaessa Käpy käyttäytyy hyvin, kunhan se pysyy koko ajan tilanteen tasalla siitä, mitä tapahtuu. Niinpä orin kanssa onkin hyvä edetä varsin rauhallisesti, niin ongelmia ei tule. Käpy suhtautuu myös hieman epäluuloisesti uusiin ihmisiin, joten orin kanssa joutuu tekemään tuttavuutta melko pitkään ennen kuin se uskaltaa rentoutua. Tutun kengittäjän ja eläinlääkärin kanssa Käpy osaa käyttäytyä hyvin, mutta jos paikalla on jostain syystä joku muu kuin vakiotuttavuus, nostaa Käpy melkoisen metakan.

Ratsastettaessa Käpyn kanssa tärkeintä on selkeät avut ja tasainen istunta, sillä orilta menee hermot heti, jos ratsastaja lähettää sille jatkuvasti epäselviä viestejä. Mikään ei saa oria turhautumaan enempää kuin se, ettei se ymmärrä, mitä siltä halutaan. Käpyn kanssa ei saa kuitenkaan hermostua, sillä ratsastajan hermostuminen tarttuu myös oriin välittömästi, eikä silloin ole suunta kuin alaspäin. Kunhan yhteinen sävel löytyy ja kommunikointi sujuu, on Käpy pohjimmiltaan varsin mukava ratsu. Se tekee sen, mitä siltä pyydetään, eikä yritä mennä sieltä, missä aita on matalin.

Käpyn kanssa kilpaillaan myös valjakkoajossa, mikä on oikeastaan orin vahvempi laji. Kärryjen edessä ori on hieman kärsivällisempi, sillä se saa tehdä töitä omassa rauhassa. Pikkutarkka Käpy on ehdottomasti parhaimmillaan tarkkuuskokeessa ja koulukokeessa, mutta kestävyysosuudella oria yleensä joutuu kannustamaan enemmän, sillä maastossa Käpy on hieman epävarma.


Sukutaulu

i. Glücksspiel
holst-ori, 166 cm, musta
KRJ-I, VVJ-II
ii. Glücksfall evm
holst-ori, 176 cm, musta
ie. Halfrida evm
holst-tamma, 164 cm, musta
e. Panic Switch
holst-tamma, 166 cm, ruunikko
KRJ-I, VVJ-II
ei. Hofmeister evm
holst-ori, 179 cm, ruunikko
ee. Peggy Sue evm
holst-tamma, 161 cm, ruunikko

Jälkeläiset

Rio Decima
fwb-tamma
s.05.08.2016
e. Marvellous Domicela
Ironman CENS
chwb-ori
s.17.10.2015
e. Violina BAM
Enigma Wolf
fwb-tamma
s.04.11.2015
e. Electra Wolf
Hukkapuron Kesha
holst-tamma
s.03.10.2015
e. Wister Kenda
Hoenzadriel von Gateaway
holst-tamma
s.01.11.2015
e. Joelyn O' Polo
Wolf's Jackpot
holst-ori
s.16.01.2016
e. Hazelstar von Gateaway
Ace of Spades Wolf
holst-ori
s.03.02.2016
e. Sweet Taiga CTN

Kilpailut

Painotuslaji: kouluratsastus
Koulutustaso: Prix St. Georges, vaativa valjakko, 80cm

Käpy kilpailee porrastetuissa kilpailuissa!

Kouluratsastus taso /0
Esteratsastus taso /0
Kenttäratsastus taso /0
Valjakkoajo taso /0

Saavutukset

15.05.2016 KRJ-I palkinto kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa
8,5 + 40 + 25 + 20 + 13 = 106,5 p. / KRJ-I - tilaisuus)

31.05.2016 VVJ-I palkinto valjakkoajojaoksen laatuarvostelussa
9 + 40 + 25 + 14,5 + 15 = 103,5p. / VVJ-I - tilaisuus)

Päiväkirja

04.04.2016 - Valjakkoajoharjoittelua

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Käpyn, kuten parin muunkin Hukkapuron valjakkohevosten, valjakkoajokoulutuksesta ja treenaamisesta on lähinnä vastannut tallillamme muutaman kerran viikossa vieraileva Jarkko Kettunen vamonsa Sallan kanssa. Jarkko myös lähes poikkeuksetta toimii hevostemme kuskina valjakkoajokisoissa Sallan hoitaessa groomin virkaa. Aurinkoisen pariskunnan kanssa on ollut mukava työskennellä ja he ovatkin saaneet hyviä tuloksia niin Käpylle, Kendalle kuin Jackillekin. Pariskunta on myös saanut tallin shettisten pitkäaikaisen vuokraajan Lotan innostumaan valjakkoajosta nyt kun tytöllä alkaa olla sen verran pituutta, että shettikset ovat jäämässä uhkaavan pieniksi. Tänään pariskunnalla oli kuitenkin hieman erilainen työpäivä, sillä pääsin itse tutustumaan valjakkoajon saloihin ensimmäistä kertaa. Niinpä löysinkin itseni varsin vierailta vesiltä kaukana hevosen selästä aivan liian pitkät ohjat käsissä Jarkon ja Sallan opista.

Jarkon mukaan Käpy oli ehdottomasti loistava valinta opetushevoseksi, sillä orilta sai heti suoran palautteen, jos tein jotain väärin. Itse hieman epäilin orin kärsivällisyyttä, sillä Käpyn lyhyt pinna oli tullut enemmänkin kuin tutuksi selästä käsin. Jarkko kuitenkin vähät välitti vastalauseistani ja selitti lyhyesti, mitä minun pitäisi tehdä. Mies oli kasannut kentän keskelle lyhyen pujottelutehtävän, jota tunnustelin ensin käynnissä ja kun kaasu, jarru ja ratti toimivat oli aika tehdä samaa tehtävää myös ravissa. Välillä Käpy heitti takamustaan ja painoi korvansa luimuun, kun apuni muuttuivat liian hätäsiksi, mutta pääasiassa ensimmäinen valjakkoajokokemus sujui varsin hyvässä yhteisymmärryksessä. Lopuksi Jarkko ehdotti, että olisin kokeillut tehtävää vielä laukassa, mutta ravissakin vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli ollut aivan tarpeeksi. Niinpä jotain jää myös odotettavaksi vielä seuraavaan kertaan.

06.04.2016 - Kun mikään ei suju...

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Käpyn kanssa ei todellakaan paljoa tarvita, että koko päivä menee täysin pilalle ja tänään saimmekin taas todella todistaa Murphyn lakia kaikessa voimassaan. Jos jokin voi mennä pieleen, niin se todellakin menee pieleen, sain huomata heti aamusta. Aamuvuoroon tuleva tallityöntekijämme nimittäin joutui auto-onnettomuuteen ja vaikka tämä onneksi selvisi naarmuitta, myöhästyivät oritallin aamuruuat juuri sen verran, että Käpyn aamu alkoi aivan väärällä kaviolla. Tilannetta ei myöskään auttanut se, että paikalle hälytetty sijainen vei tarhaan ensin Käpyn tarhakaverin Ronin, vaikka järjestys oli aina päinvastainen. Niinpä rutiinien järkkyäessä myös Käpyn mielenrauha järkkyi sen verran, että tarhaan käveltiin lähinnä kahdella jalalla ja oli pienestä kiinni, ettei myös toinen tallin työntekijä olisi joutunut saman aamun aikana sairaslomalle.

Iltapäivänkään aikana tilanne ei palannut takaisin uomiinsa, sillä samainen epäonninen sijainen unohti Käpyn tarhaan melkein puoleksi tunniksi tavallista pidempään. Tästä suivaantunut omatoiminen ori yritti ottaa ohjat omiin käsiinsä ja lähteä itse takaisin sisälle aivan omin voimin. Tarhan portin yli hyppääminen ei vain aivan onnistunut sillä tarhakaverinsa Ronin ansiosta tarhasta oli rakennettu varsin karkausvarma erilaisine korotuksineen ja lankaviritelmineen. Niinpä löysimmekin lopulta Käpyn killumassa puoliksi portin päältä ja aikamoinen kaaos oli, kun yritimme saada orin pois pinteestä. Onneksi Käpy selvisi tapauksesta naarmuitta ja pääsi vihdoin sisälle iltapäiväheiniensä kimppuun.

Kuultuani päivän tapahtumista, en juuri odottanut illan ratsastuksestakaan suuria. Olimme aloittaneet Käpyn kanssa valmistautumisen KRJ:n laatuarvosteluun, joten vastasin itse viimeistelevistä treeneistä, mutta olisin tänään mielelläni laittanut orin selkään jonkun harjoittelijoistamme sen sijaan että nousin sinne itse tappelemaan. Tunnin väännön jälkeen sainkin todeta olleeni oikeassa, sillä pahantuulisen Käpyn kanssa ei tänään sujunut yhtään mikään. Väsyneenä lykkäsin orin ohjat hevosenhoitajalle ja vannotin, että tämä olisi aamulla ajoissa varmistamassa, että Käpyn päivä sujuu taas rutiinien mukaan, sillä tällaista päivää ei kestä heti toista putkeen.

20.05.2016 - Laatiksesta toiseen

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Osallistuimme Käpyn kanssa toukokuun KRJ-laatuarvostelutilaisuuteen ja ykköspalkintohan sieltä tuli kotiin, kuten olin vähän laskeskellutkin. Tästä hyvästä Käpy saikin vapaan viikonlopun ja varmaan säkillisen porkkanoita, mutta sen jälkeen oli aika keskittyä seuraavaan tavoitteeseen nimittäin VVJ:n laatuarvosteluun. Vaikka periaatteessa lähes kaikki lajilaatuarvostelut ovatkin pohjimmiltaan samanlaisia, jostain syystä VVJ-laatuarvostelu nosti jännityksen aivan uudelle tasolle. Varsinkin, kun päädyin ilmoittautumaan mukaan aivan viimetingassa, eikä aikaa valmistautumiseenkaan jäänyt paljoa. Kaiken huipuksi unohdin aluksi ilmoittautumisestani liitteet, jotka kertoivat vanhempien ja jälkeläisten suorituksesta, mutta onneksi laatuarvostelun ylläpitäjä on vanha tuttu hevospiireistä ja sainkin pian perään viestin, jossa tämä asiaa ihmetteli. Niinpä sain korjattua virheeni ennen kuin kovin suurta vahinkoa tapahtui, sillä pahimmillaan tämä olisi voinut maksaa Käpyn palkinnon.

Olin itse keskittynyt Käpyn valmistelemiseen kouluratsastusnäyttöä varten, mutta nyt oli aika antaa taas päävastuu orin treenaamisesta Jarkolle ja Sallalle. En nimittäin unelmoinutkaan, että olisin hataralla kokemuksellani itse toiminut kuskina tosipaikan tullen, vaikka Jarkko jaksoikin aina (virnuillen) kehuskella kehittyviä taitojani, kun joskus ja jouluna suostuin valjakkoajoa harjoittelemaan. Todellisuudessa olin saanut investoida jo monta kertaa uusiin kartioihin, kun ne tarkkuusajoharjoitusteni jälkeen aina olivat lohduttomasti ja parantumattomasti lytyssä. Sitäkin innokkaammin kuitenkin istuin katsomossa ja seurasin pariskunnan työskentelyä orin kanssa. Lähinnähän tarvetta oli pienelle hiomiselle ja muistin virkistykselle, sillä KRJ-laatikseen valmistautumisen ajan Käpy oli ollut vain ratsun hommissa. Valjakkoa katsellessani aloin kuitenkin suhtautumaan mahdollisuuksiimme VVJ-laatiksessa aina vain positiivisemmin.