Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

To Be Paradox RR

"Pauliina"

VH12-031-0131


suomalainen puoliverinen, tamma
ruunikko, 169 cm
s. 22.02.2012

Kasvattaja Oresama, VRL-02753
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kuvat © Kuvaaja ei halua nimeään mainittavan,

To Be Paradox RR eli Pauliina on viisas ja kiltti hevonen, ja tottunut olemaan mukana joka sortin hulabaloossa. Se ei pelkää turhia asioita, ei järjestä kohtauksia eikä kiukuttele pikkuasioiden kanssa. Sen sijaan tamma keskittyy sinnikkäästi seuraamaan kouluradoilla vanhempiensa kavionjälkiä kohti mainetta ja kunniaa.

Hoidettavana Pauliina seisoskelee kaikessa rauhassa neljällä jalallaan kuin kunnon hevosen kuuluukin. Se antaa hoitajansa tehdä töitään rauhassa. Aivan tutuimpien ihmistensä kanssa saattaa prinsessa heittäytyä leikkisäksi. Se juttelee hiljaisillla hevosenäänillään, kääntyy hoitajaansa kohti rapsutuksia kerjäämään ja kuuntelee tarkkaavaisesti hänen puhettaan. Pauliina ei ole koskaan aiheuttanut ongelmia harjauksessa.

Nuorempana tamma inhosi jostain syystä loimitusta, mutta on päässyt yli asiasta aikuistuttuaan. Vieläkään se ei pidä häntäremmillisistä kapistuksista ollenkaan, joten remmi on päätetty suosiolla jättää hännän päälle repsottamaan tai nypätä pois kokonaan. Mitäpä Pauliinaa kiusaamaan, kun loimi pysyy muutenkin yllä ja neiti tuollaista pikkuasiaa inhoaa.

Satuloitaessa tamman paha tapa on pullistelu. Se ei ole mitenkään merkittävää mittasuhteiltaan, mutta kuitenkin sitä on sen verran, että vyö kannattaa kiristää uudelleen selästä hetken kävelytyksen jälkeen. Painava ja tukeva lännensatula tosin tarkoittaa Pauliinalle ihanaa, rauhallista, pitkää ja virkistävää maastolenkkiä, eikä se malta lännensatulan mahavyötä kiristettäessä venkoilla.

Kun Pauliina oli vastavieroitettu ja valmennustallissa opettelemassa hevosen tavoille, sen suitsiin opettamisen kanssa saatiin jotenkin epäonnistuttua. Siitä seurasi kolmelle hevosenhoitajalle potkut ja Pauliinalle ihmeellinen tapa heiluttaa päätään puolelta toiselle suitsittaessa. Tamman kanssa ei kuitenkaan mokattu kovin pahasti, ja sen saa suosiolla suitsittua, kun ottaa sen pään hellään niskalenkkiin. Kuolaimet se kyllä poimii nätisti.

Moni on sanonut, että Pauliina on kuin emänsä Vilma, kun sillä ratsastelee tavallisissa harjoituksissa. Samalla tavalla epäluuloisen oloinen se ei kuitenkaan ole, vaan kulkee säyseästi heti lämmittelystä lähtien. Se on hyväntuulinen ja kiinnostunut myös tunkkaisen kuumassa maneesissa kesällä ukkospäivänä. Pauliina onkin juuri se ratsu, jonka lämmittelijöinä nuorimmat Yorcan ratsastajataloittavat uransa.

Koulutreeni kiehtoo tammaa niin kuin emäänsä nuorempana. Neiti rakastaa haasteita, ja suhtautuu vaikeimpiinkin asioihin päättäväisesti mutta rennosti. Se ei ota itseensä epäonnistumisista eikä kyllästy, jos harjoituksessa on välillä liikaa toistoa. Askeleet ovat pehmeät, ja niin tulisi muuten olla ratsastajan apujenkin. Pauliina on niin herkkä, että tuntuu tottelevan ajatusta ja ratsastajan tiedostamattomia liikkeitä.

Esteratsastuksesta Pauliina ei nauti, mutta hyppää kyllä ihan kivasti. Taitojensa puolesta tamma voisi olla esteratsu, jos sitä valmennettaisiin lajiin kunnolla, mutta mielenkiinto ei riittäisi kovaan harjoitteluun. Tamma ei vain ymmärrä, miksi pitäisi nauttia hyppäämisestä. Kilttinä tyttönä se yrittää silti.

Onneksi Pauliina on maastoasioissa tullut enemmän isäänsä kuin emäänsä. Vilma-emä on säikky, Konna-iskä rohkea. Pauliina pitää maastolenkeistä todella paljon, eikä juokse miljoonaa pakoon traktorin, joutsenen tai postilaatikon nähdessään, niin kuin emänsä. Se suhtautuu asioihin terveemmin. Tottakai se hätkähtää, kun koira alkaa haukkua kolmenkymmenen metrin päässä, mutta rentoutuu myös nopeasti. Pauliina ei ole koskaan kääntynyt ja yrittänyt paeta, vaikka esimerkiksi nuorempana pelkäsi puusiltoja. Se meni yli, kun sille antoi pitkät ohjat ja suostui tavallista hitaampaan vauhtiin.

Nuorelle ja kokemattomalle hevoselle kilpailupaikan hulina taitaa olla melkoinen shokki, ja tottakai Pauliinakin oli ensimmäisissä kilpailuissaan melko hysteerinen. Pikkuhiljaa se tottui ja tasaantui, ja nykyään se pystyy jopa torkkumaan, kun sitä harjailee. Itse asiassa prinsessamme on niin monta eri tallia ja ympäristöä jo nähnyt, että käyttäytyy kaikkialla kuin kotonaan.

Kouluradalla Pauliina on samanlainen kisapaikalla kuin kotona. Sehän osaa jo kaiken. Se on tehnyt jokaisen liikkeen satoja tai tuhansia kertoja pelkästään viime kuukauden aikana. Tamman ei siis tarvitse jännittää, vaan vain kuunnella tarkasti ratsastajaansa. Onkin ratsastajasta kiinni, jos jokin asia menee huonosti. Jos Pauliina starttaisi yksin, se taitaisi voittaa aina.

Kirjoittanut Oresama


Sukutaulu

i. Codec de Grant
fwb-ori, 170 cm, harmaankimo
KTK-III, KRJ-II
ii. Nelda's Nobel
fwb-ori, 169 cm
iii. Nelda's Nobleman
fwb-ori, 166 cm, rautias
iiii. SL Magnificent Pleasure
fwb-ori, rautias
iiie. K.N. Chill
fwb-tamma, 170 cm, ruunikko
iie. Marijuana SIN
fwb-tamma
iiei. Méxicant NR
fwb-ori, 173 cm
iiee. Adoro's Uptonic
fwb-tamma, 169 cm, tummanpunaruunikko
KRJ-II
ie. Tanyah SY
fwb-tamma, 166 cm, tummanruunikko
iei. B'Burberry
fwb-ori, 162 cm, ruunikko
VIR MVA Ch, KRJ-I
ieii. Treble Dartakan
fwb-ori, 164 cm
KRJ-I, ATC I
ieie. CHn's Marttyyri
fwb-tamma, 169 cm
Ch, KRJ-II, KTK-III, ATC II, YLA1
iee. Goodbye of Romulus
fwb-tamma
ieei. Adoro's Maurice
fwb-ori, 164 cm, musta
KRJ-II
ieee. Kenyetta FS
fwb-tamma, 162 cm, ruunikko
KRJ-II
e. 2 Be Wiz U Mims
fwb-tamma, 166 cm, rautias
KRJ-II, KRL-III, YLA3
ei. Jack Frost
fwb-ori, 169 cm, ruunikko
eii. Tailwinds Rockstar kadonnut eiii. Pyrrhus II
old-ori, 172 cm, ruunikko
VIR MVA Ch, KTK-II
eiie. K.N. Grape
fwb-tamma, 145 cm, tummanruunikko
eie. MW Calibra kadonnut
fwb-tamma, 168 cm, punaruunikko
eiei. Havanna Luna kadonnut
fwb-ori, 165 cm, rautias
eiee. Star Theme's La Roche
fwb-tamma, 162 cm, ruunikko
ee. Subtle Kiss MASQ
fwb-tamma, 160 cm
eei. Mighty Frog
fwb-ori
eeii. Pradakid I
fwb-ori, 168 cm
eeie. Mared E'Qui
a-trak-tamma
eee. Ravenna SIN
fwb-tamma, 168 cm
KRJ-II, YLA2
eeei. WDL Raisin
fwb-ori, 168 cm, rautias
KRJ-III, YLA2
eeee. Gothica AM
fwb-tamma

Jälkeläiset


Kilpailut

Painotuslaji: kouluratsastus
Koulutustaso: Intermediate I

Pauliina kilpailee tavallisissa kilpailuissa!

Sijoituksia yhteensä 45

05.04.2013 KRJ Vaativa B 1/50
07.04.2013 KRJ Vaativa B 3/50
08.04.2013 KRJ Vaativa B 7/50
28.09.2014 KRJ Intermediate I 4/35
28.09.2014 KRJ Intermediate I 3/35
22.02.2015 KRJ Intermediate I 4/38
23.02.2015 KRJ Intermediate I 2/38
27.02.2015 KRJ Intermediate I 4/20
03.02.2015 KRJ Intermediate I 3/20
03.02.2015 KRJ Intermediate I 4/20
05.02.2015 KRJ Intermediate I 4/20
28.09.2015 KRJ Intermediate I 1/30
29.09.2015 KRJ Intermediate I 4/30
11.10.2015 KRJ Intermediate I 4/22
11.10.2015 KRJ Intermediate I 2/22
12.10.2015 KRJ Intermediate I 2/22
13.10.2015 KRJ Intermediate I 4/22
17.10.2015 KRJ Intermediate I 3/22
17.10.2015 KRJ Intermediate I 4/22
18.10.2015 KRJ Intermediate I 3/22
19.10.2015 KRJ Intermediate I 2/22
19.10.2015 KRJ Intermediate I 4/22
20.10.2015 KRJ Intermediate I 2/22
02.01.2016 KRJ Intermediate I 3/29
03.01.2016 KRJ Intermediate I 2/29
06.01.2016 KRJ Intermediate I 3/29
08.01.2016 KRJ Intermediate I 4/29
14.02.2016 KRJ Intermediate I 2/14
15.02.2016 KRJ Intermediate I 5/30
16.02.2016 KRJ Intermediate I 3/14
17.02.2016 KRJ Intermediate I 2/30
20.02.2016 KRJ Intermediate I 1/14
26.02.2016 KRJ Intermediate I 4/30
01.08.2016 KRJ Intermediate I 2/18
03.08.2016 KRJ Intermediate I 3/18
04.08.2016 KRJ Intermediate I 4/18
05.08.2016 KRJ Intermediate I 3/18
06.08.2016 KRJ Intermediate I 4/18
08.08.2016 KRJ Intermediate I 4/18
13.08.2016 KRJ Intermediate I 1/18
15.08.2016 KRJ Intermediate I 2/18
23.08.2016 KRJ Intermediate I 3/20
25.08.2016 KRJ Intermediate I 4/20
25.08.2016 KRJ Intermediate I 3/20
26.08.2016 KRJ Intermediate I 2/20

Saavutukset


Päiväkirja

20.03.2012 - Miika Rossin kouluvalmennus

valmennus - kirjoittanut Oresama

Pauliinan kanssa tehtiin tänään viimeinen viilaus ennen ensimmäistä kisakautta. Se meni oikein nätisti alusta asti, totteli ja kuunteli koko ajan hyvin, mutta ihan muutamaan asiaan kiinnitin ratsastajan huomion. Ensimmäiseksi ratsastajan avut. Tamma kulki aivan yhtä hyvin hienovaraisemminkin komennettuna, kun kehotin ratsastajaa kokeilemaan. Kouluratsastuskisoissa apujen ei kuulu näkyä. Toinen asia oli yleinen ilme, joka teknisesti upeista suorituksista huolimatta jäi liian tavalliseksi. Pauliina pystyy parempaan. Pyysin herättelemään hevosta muutamalla kierroksella reipasta ravia. Sen jälkeen pyysin ratsastajaa istumaan niin upeasti kuin osaa, ja keskittymään vain siihen. Hevosen liikkeistä ei niin väliä tässä harjoituksessa. Pyysin nostamaan jalustimet Pauliinan kaulalle ja kokeilemaan kaikissa askellajeissa. Muistutin perusasioista: ryhti kuntoon, rentoudu, kädet alas, venytä jalkoja. Kiltti Pauliina meni automaattisesti yhtä hyvin kuin muutoinkin, vaikka sen menoa ei ratsastaja tarkkaillutkaan niin kuin yleensä. Neuvoin harjoittelemaan omaa ratsastusasentoa ja istuntaa välillä sen sijaan että keskityttäisiin kokonaan hevosen valmennukseen. Näillä eväillä pitäisi ensimmäinen kisakusi mennä hyvin.