Hukkapuro

Minja ratsasti Sannilla

Sanni saapui meille muutama päivä sitten ja tänään oli selvästi hyvä päivä aloittaa neidolla ratsastaminen. Noudin tamman lumisesta tarhasta sisälle ja harjasin sen pörröisen karvapeitteen ojennukseen. Sitten kävin noutamassa sille suitset, sillä harmikseni tamman satula oli käynyt sille pieneksi ja siksi annoin Veijon, tamman kasvattajan pitää sen. Eihän minulla ollut käyttöä sopimattomalle satulalle. Ja koska en ollut vielä ehtinyt saada Sannille uutta satulaa, jouduimme pärjäämään ilman. Kun tamma oli varustettu, talutin sen ulos ja kapusin jakkaralta sen selkään. ​

Päätin viedä Sannin pellolle, jossa voisimme aloitella yhteisen taipaleemme mahdollisimman mielekkäästi, mutta tehokkaasti. Ja mikäs sen parempaa kuin hankitreeni pikkupakkasessa. Annoin tamman kävellä isoa ympyrää löysin ohjin, jotta saisimme hieman uran tynkää. Näin homma ei menisi heti alkuun liian raskaaksi. Otin ohjat käsiini ja kannustin tamman raviin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, mutta hieman ronskimman pyynnön jälkeen Sanni suostui siirtymään hitaanpuoleiseen ja keinahtelevaan raviin. Ravasin hetken ympyrää molempiin suuntiin, kunnes päätin antaa tammalle hieman vapaamman reitin ja lähdimme harhailemaan ympäri peltoa ristiin rastiin. Tamma tuntui jopa hieman innostuvan allani ja annoin tälle luvan siirtyä laukkaan. Rämistelimme korkeassa hangessa reippaassa laukassa ja Sanni ei vaikuttanut enää ollenkaan samalta laiskanpuoleiselta hevoselta, mitä se kasvattajansa mukaan oli tilanteessa kuin tilanteessa. Siirsin tamman käyntiin ja otimme vielä hieman taivutteluita ja pohkeenväistöjä ennen tallille palaamista.

24.09.2017 - Maastoretkellä Lindan kanssa

Maastoilu Pirkon kanssa on yleensä hyvin leppoisaa ja rauhallista. Niinpä olinkin iloinen, kun vihdoin sain järjestettyä itselleni aikaa irtautua hetkeksi arjesta ja lähteä tamman kanssa maastoon. Hetken mietittyäni vaihtoehtoja, päätin suunnata Pirkon kanssa pitkälle ja rauhalliselle lenkille pitkin hiekkateitä, jotka kiemurtelivat välillä metsässä ja välillä pellonlaitaa. Mukaan houkuttelin myös tyttäreni Lindan, joka nappasi ratsukseen Sannin. Olimme maastoilleet yhdessä aiemminkin ja retket olivat aina olleet oikeaa laatuaikaa, sillä tallin hektinen arki vei muuten mukanaan meitä molempia. Niinpä odotin tältäkin reissulta innolla. ”Vielä kun iskä saatais joskus mukaan”, vinoili Linda tallin pihalla traktoria huoltavalle Mattille kavutessaan ratsunsa selkään. Sen päivän kun joskus näkisi, naurahdin, kun Matt mutisi vastalauseita konepellin alta. Kipusin reippaasti oman ratsuni Pirkon selkään ja juuri kun takapuoleni tömähti satulaan, muistin että tallin päivystyspuhelin oli jäänyt taskuuni. Vinoillen käskin Mattin vastuuseen puhelimesta kerta vapaa-aika ei kelvannut. Hieman nuristen mieheni lupasi pitää langat käsissään, kunnes palaisimme. Kun vihdoin olimme valmiita lähtöön, suuntasimme tallin pihasta kohti tuttua reittiä, jota pitkin usein kuljimme. Linda oli liikkeellä ilman satulaa, mutta itse en aivan niin hurjaksi uskaltautunut heittäytyä, vaikka Pirkko tuskin tarjoaisikaan mitään yllätyksiä matkalla. Hevoset kulkivat tasaisen rauhallisesti eteenpäin, joten saimme keskittyä kaikessa rauhassa vaihtamaan Lindan kanssa kuulumisia ja nauttimaan syksyisen aurinkoisesta säästä. Puolessa välissä matkaa ajattelin, että kyllä oli onni, kun tallista löytyi myös pari tasaista suomenhevosta kaikkien hurjien kilparatsujeni lisäksi. Vaikka olihan Pirkko ja Sannikin toki varsin menestyneitä omalla tasollaan. Vielä ennen kuin käännyimme kotiin. Linda ehdotti, että menisimme hieman reippaammin pienen pätkän. Suostuin, mutta hevoset eivät olleet asiasta aivan samaa mieltä. Kun tammakaksikko jatkoi tasaista lönkyttelyä eteenpäin kannustuksesta huolimatta, totesimme että reippaampi meno saa jäädä seuraavalle kerralle. Kun vihdoin suuntasimme kotiin, olo oli rentoutunut. Kaiken kaikkiaan maastoretki tyttäreni Lindan kanssa oli ollut juuri sitä mitä tarvitsin.