Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Rontigo

"Rontti"

VH15-043-0033


ruotsalainen puoliverinen, ori
rautias, 166 cm
s. 19.10.2014

Maahantuoja Oona, VRL-11983
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

KRJ-I

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kuvat © Van Uytert,

Kuollut 7.1.2016

Rontigo ei ole turhaan saanut lempinimekseen Rontti. Ori nimittäin osaa temput, joilla se tekee varmasti lähtemättömän vaikutuksen uusiin ihmisiin – eikä välttämättä niin hyvällä. Yritäpä kertoa uudelle hoitajalle tai epäonniselle ratsuttajalle, joka hampaat irvessä yrittää pitää tempovaa ja pystyyn hyppivää oria narun päässä, että loppujen lopuksi Rontti on varsin hurmaava ja oikeastaan jopa varsin kiltti ja hellyttävä oripoika. Rontile pitää vain osata näyttää alusta asti, kuka määrää kaapin paikan tai ori ottaa itse mielellään pomon roolin. Kun ori on oppinut kunnioittamaan käsittelijäänsä, se kuitenkin osaa käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa.

Hoidettaessa Rontti on hieman haastava tapaus, sillä sitä ei voi laittaa kiinni karsinaan ainakaan kovin tiukasti. Ori saa nimittäin helposti vetopaniikin ja siksi onkin parempi antaa orin olla vapaana, jos se vain on mahdollista. Kun hoitamassa on tuttu ihminen, ei tämä järjestely tuota ongelmia, mutta vieraamman ihmisen kanssa on hölmöilevä ori vietävä pesukarsinaan kuntoon laitettavaksi tai pyydettävä paikalle ihminen, joka saa pistettyä orin kuriin tarvittaessa. Kaikesta huolimatta Rontti on kuitenkin todella seurallinen ja ihmisystävällinen ori, joka viihtyy rapsuteltavana ja puunattavana tuntikausia.

Ratsastettaessa ei Rontilta energiaa puutu. Ori on innokas ja eteenpäin pyrkivä ja välillä tuntuukin, että ori koettaa korjata vauhdilla virheet, eikä oikein malttaisi keskittyä jokaiseen ottamaansa askeleeseen. Niinpä ratsastajalta vaaditaan rauhallisuutta ja kärsivällisyyttä, jotta ei joudu mukaan orin hössötykseen. Kuten muutenkin, yrittää Rontti aluksi testata ratsastajaansa erilaisilla tempuilla, ja mikäli antaa sille periksi, saa valmistautua seuraavalla kerralla kahta kovempaan taisteluun. Rontti nimittäin todellakin muistaa, kenen kanssa pääsee sieltä missä aita on matalin. Jämäkän ja kunnioitusta vaativan ratsastajan kanssa on Rontti kuitenkin hyvin vastaanottavainen ja mutkaton hevonen ratsastaa.


Sukutaulu

i. Ramon evm
swb-ori, 172 cm, rautias
ii. Tristan evm
swb-ori, 167 cm, ruunikko
ie. Rica evm
trak-tamma, 162 cm, rautias
e. Kilape evm
swb-tamma, 165 cm, rautias
ei. Apollionaire evm
swb-ori, 168 cm, ruunikko
ee. Klara evm
swb-tamma, 166 cm, kimo

Sukuselvitys

i. Ramon on 172cm korkea rautias swb-ori, joka on pärjännyt vakuuttavasti kansallisen tason kouluradoilla Ruotsissa. Suhteellisen nuorella orilla, jonka ensimmäisiin jälkeläisiin Rontigo lukeutuu, on kuitenkin uraa vielä edessä ja Ramon onkin myyty Keski-Euroopassa kilpailevalle kouluratsastajalle, jonka kanssa ori pääsee näyttämään taitonsa myös kansainvälisillä kilpakentillä. Ramonille ei vielä ole ehtinyt kertyä kovin montaa jälkeläistä, mutta vaikuttaa siltä, että itskein massiivinen ori periyttää jälkeläisilleen voimaa ja lihaksikkuutta.

ii. Tristan oli kenttäratsu, joka pärjäsi hyvin myös pelkillä kouluradoilla. 167cm korkea, ruunikko swb-ori kilpaili Ruotsissa kansallisella tasolla ja sijoittui kouluratsastuksen Ruotsin mestaruuskilpailuissa pronssille kenttäratsastuksessa vuonna 2012. Lahjakas ori jouduttiin kuitenkin lopettamaan vuonna 2013 maastoesteradalla sattuneen onnettomuuden seurauksena. Tristan ehti kuitenkin jättää maailmaan n. 20 jälkeläistä, jotka kaikki ovat perineet isältään rohkeutta ja voimakkuutta.

ie. Rica ei ole kovinkaan tunnettu hevonen ja se onkin viettänyt suurimman osan elämästään erään ruotsalaisen naisen yksityishevosena. 162cm korkea sirorakenteinen, rautias trakehnertamma on kilpaillut Ruotsissa kouluradoilla lähinnä aluetasolla, mutta siltä löytyy myös muutama startti kansalliselta tasolta. Tammalla on yhteensä vain kolme jälkeläistä, joista kaksi muuta ei ole kilpailukäytössä, joten onkin suuri yllätys, että tamman jälkeläisestä Ramonista on tullut niin menestyksekäs hevonen.

e. Kilape on erittäin suosittu siitostamma Ruotsissa. Vaikka tammalla ei näyttöä kilpailuista ole kovinkaan paljon, mutta tamma on menestynyt loistavasti näyttelyissä ja kantakirjattu I-palkinnolla. 165cm korkea, rautias swb-tamma Kilape on periyttänyt varsoilleen erityisesti energisyyttä, lennokkuutta ja ketteryyttä ja tamman jälkeläisiä voikin nähdä niin este-, koulu- kuin kenttäratsastuksen parissa.

ei. Apollionaire kilpaili Intedmediate II tasolla niin Ruotsissa, Saksassa kuin Ranskassa. 168cm korkea ruunikko swb-ori on tunnettu menestyksensä lisäksi myös hankalasta luonteestaan ja ori onkin vaihtanut omistajaa useasti elämänsä aikana. Tällä hetkellä Apollionaire viettää eläkepäiviään siitosorina eräässä ruotsalaisessa siittolassa ja luonteestaan huolimatta se on jättänyt maailmaan lähes 50 jälkeläistä, joista moni on menestynyt hienosti kouluradoilla.

ee. Klara oli 166cm korkea kimo swb-tamma, joka päätyi varsana eräälle Ruotsin menestyneimmistä kouluratsastajista. Tämä koulutti tamman omaksi ratsukseen ja starttasikin muutaman kerran suuremmissa kilpailuissa, mutta tuli lopulta siihen tulokseen, ettei tamman potentiaali riitä aivan korkeimpaan kärkeen asti. Niinpä Klara muutaman mutkan kautta päätyi junioriratsastajalle, jonka voittikin tamman kanssa kultaa junioreiden Ruotsin mestaruuskilpailuissa kolmena vuotena peräkkäin. Klara on luonteeltaan mitä miellyttävin ja lempein tamma ja jalostuksessa sitä onkin usein käytetty kompensoimaan orien hankalampaa luonnetta ja suurimmassa osassa yhdistelmiä tämä on onnistunut hyvin.

Jälkeläiset

Hukkapuron Roscoe
fwb-ori
s.05.04.2015
e. Eden
Rogue Wolf
fwb-ori
s.31.03.2015
e. Schmidt Joyanna
KRJ-I
Conchita Wolf
fwb-tamma
s.01.06.2015
e. Pramia
KRJ-II
Eddangård Rim
swb-tamma
s.01.08.2015
e. Hjärtedam
Hukkapuron Robin
fwb-ori
s.30.11.2015
e. Hildegard Judi

Kilpailut

Painotuslaji: kouluratsastus
Koulutustaso: Grand Prix

Rontti kilpailee tavallisissa kilpailuissa!

Sijoituksia yhteensä 40

20.04.2015 KRJ Grand Prix 4/30
15.04.2015 KRJ Grand Prix 5/30
13.04.2015 KRJ Grand Prix 5/30
11.04.2015 KRJ Grand Prix 4/30
09.04.2015 KRJ Grand Prix 4/30
07.04.2015 KRJ Grand Prix 1/30
07.04.2015 KRJ Grand Prix 1/30
06.04.2015 KRJ Grand Prix 1/30
02.04.2015 KRJ Grand Prix 3/30
02.04.2015 KRJ Grand Prix 1/30
29.03.2015 KRJ Grand Prix 3/30
27.03.2015 KRJ Grand Prix 5/30
25.03.2015 KRJ Grand Prix 3/30
24.03.2015 KRJ Grand Prix 1/30
24.03.2015 KRJ Grand Prix 1/30
24.03.2015 KRJ Grand Prix 5/30
21.03.2015 KRJ Grand Prix 5/30
14.03.2015 KRJ Grand Prix 1/30
17.12.2014 KRJ Grand Prix 2/30
19.12.2014 KRJ Grand Prix 3/30
20.12.2014 KRJ Grand Prix 1/30
20.12.2014 KRJ Grand Prix 4/30
20.12.2014 KRJ Grand Prix 4/30
21.12.2014 KRJ Grand Prix 1/30
22.12.2014 KRJ Grand Prix 3/30
24.12.2014 KRJ Grand Prix 2/30
24.12.2014 KRJ Grand Prix 4/30
24.12.2014 KRJ Grand Prix 3/30
26.12.2014 KRJ Grand Prix 1/30
27.12.2014 KRJ Grand Prix 3/30
28.12.2014 KRJ Grand Prix 1/40
29.12.2014 KRJ Grand Prix 2/30
03.01.2015 KRJ Grand Prix 1/30
03.01.2015 KRJ Grand Prix 2/30
04.01.2015 KRJ Grand Prix 1/30
07.01.2015 KRJ Grand Prix 4/30
21.01.2015 KRJ Grand Prix 4/40
23.01.2015 KRJ Grand Prix 3/40
23.01.2015 KRJ Grand Prix 4/30
25.01.2015 KRJ Grand Prix 6/40

Saavutukset

15.08.2015 KRJ-I palkinto kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa
9 + 40 + 16 + 20 + 15 = 100 p. / KRJ-I - tilaisuus)

Päiväkirja

01.03.2015 - Rontigo muutti Hukkapuroon

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Rontigo on hevonen, joka oli jäänyt hyvin mieleeni kisakentiltä orin ollessa vielä Oonan omistuksessa. Niinpä orin tullessa myyntiin olin heti valmis tekemään siitä tarjousta. Tuontisukuinen Rontti kun on aivan mainio lisä tallimme hevosiin, varsinkin kun Hukkapuroon saapui juuri viime viikolla kolme tammaa suoraan Saksasta. Onpa ori myös tallimme ensimmäinen ruotsalainen puoliverinen, joten puoliverivalikoimamme laajenee taas hieman.

Rontti ja toinen Oonalta ostamani ori Lari saapuivat Hukkapuroon saman kuljetusauton kyydissä. Orien matka oli sujunut rauhallisesti, mutta tallin pihassa Rontti aloitti kunnon shown, kun tallityöntekijämme Paula otti orin vietäväksi talliin. Rontti hyppi pystyyn ja riuhtoi narua, mutta jämäkkä Paula piti orin hallinnassa ja kuljetti sen määrätietoisesti kohti oritallia. Huomatessaan, että turhat pelleilyt eivät auta, rauhoittui Rontti kuitenkin lopulta kävelemään neljällä jalalla talliin asti. Kunhan Rontti ehtii hetken kotiutua, on tarkoituksena jatkaa orin hyvin alkanutta kisauraa.

17.04.2015 - Kouluvalmennus Pierren kanssa

valmennus - kirjoittanut Pierre

Olin saapunut Hukkavaaraan Hukkapuron tilalle, jossa minua odotti Rontigo-nimellä varustettu ruotsalainen puoliveriori itsenäistä valmennusta varten. Laitettuani hevosen kuntoon tallikäytävällä talutin sen aurinkoisen ja lämpimän kevätpäivän kunniaksi kentälle, jossa ratsastustreeni tapahtuisi. Kiristin ensitöikseni satulavyön ja säädin jalustimet sopivan mittaiseksi, kunnes ponnistin orin selkään muoviselta penkiltä satulaa ja hevosen selkää säästäen. Rontti oli heti innoissaan lähdössä liikkeelle, mutta pidin tämän vielä hetken paikoillaan etsiessäni jalustimia jaloillani, minkä jälkeen napautin ratsuni liikkeelle. Ori lähes syöksähti eteenpäin, joten sain heti alkuverryttelyissä käyttää lukuisia pidätyksiä, jotta ori pysyisi hallinnassa. Rontti testasi alkutunnista myös periksi antamattomuuttani muun muassa yrittäen luistaa kulmiin menemisen, mihin vastasin kuitenkin heti kiepauttamalla voltin ja käskien orin mennä uudelleen juuri ohitetun kulman. Rontti myös kyseenalaisti apujani jonkin verran, mutta alkoi pikkuhiljaa vastaanottamaan pyyntöjäni paremmin ja nopeammin.

Energisenä ja kovantason kouluhevosena päätin työstää orin kanssa laukanvaihtoja. Testailin ensin orin kuuliaisuutta vaihtamalla laukan suunnanmuutoksen yhteydessä, ja tämän vastatessa hyvin apuihini siirryin kahden perättäisen vaihdon tekemiseen. Ohjasin Rontin kohti pitkää sivua ja heti ratsun suoristuksen jälkeen pyysin tätä vaihtamaan vastalaukkaan ja heti perään takaisin myötälaukkaan. Rontti kuunteli tarkasti apujani, mutta vaihdot eivät tapahtuneet kuitenkaan perättäisillä askelilla, vaan tämä ehti mennä vastalaukkaa parin askeleen verran. Toistin saman harjoituksen vielä uudelleen, ja tällä kertaa nopeammalla tempolla liikkeellä oleva Rontti hoiti homman kunnolla kotiin. Ennen loppuverryttelyitä ohjasin orin vielä laukassa keskihalkaisijalla, jolla oli tarkoitus tehdä useampi perättäinen vaihto. Rontti oli hoksannut jutun jujun ja ymmärsi, mitä tältä halusin, joten edes kymmenen vaihdon tekeminen perätysten ei ollut orille liian haastavaa. Onnistuneen suorituksen jälkeen otimme vielä lisättyä ja koottua ravia uralla ennen loppuverryttelyitä vapailla ohjilla käynnissä.

02.06.2015 - Laidunkausi avattu

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Nyt kun kesä on koittanut, on Rontin kanssa koettu tavallista enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ori on ollut meno päällä niin aitojen sisällä kuin ulkopuolellakin ja aiheuttanut silloin tällöin vähän harmia ja hampaiden kiristelyä loppumattomalla energiallaan. Varsinkin nyt, kun Rontin kanssa on lopetettu aktiivinen kilpailu-ura ja tiukka treenaaminen, tuntuu että ori kerää energiaa uskomattoman helposti. Täytyy toivoa, että pikkuhiljaa kesän edetessä Rontti malttaa jossain vaiheessa rentoutua, sillä liikutuksen ja ruokavalion säätämisellä ei ole ainakaan vielä ollut kovin huomattavaa vaikutusta.

Rontti pääsi avaamaan laidunkauden Hukkapuron ensimmäisten hevosten joukossa. Tallin uusi hevosmiesvahvistus Enrique sai kunnian taluttaa lähinnä kahdella jalalla tepastelleen orin tallista laitumelle, jonne onneksi ei ole turhan pitkä matka. Onneksi Enrique on tottunut työskentelemään kuumaveristen espanjalaisten kanssa, joten yksi pohjoismainen pelleilijä ei enää tuntunut missään ja laitumelle laskusta selvittiin ilman sairaslomapäiviä.

Kauan Rontti ei kuitenkaan laitumella viihtynyt vaan jo seuraavana päivänä saimme aamutuimaan soiton naapuriltamme, että heidän pihalleen oli ilmestynyt komea kiiltäväkarvainen ruohonleikkuri. Ei auttanut muuta kuin unohtaa aamukahvit ja lähteä trailerin kanssa hakemaan karkulaista kotiin. Olisin voinut melkein lyödä vetoa siitä, että naapurin nurmikkoa oli trimmaamassa tallin vakiokarkuri Chip, mutta yllätys oli melkoinen, kun periltä löytyikin Rontti.

Sillä aikaa, kun itse olin hakemassa Ronttia kotiin, olivat Andreas ja Enrique lähteneet tarkastamaan laidunta sen varalta, että aita olisi jostain kohti rikki. Kaikki kuitenkin vaikutti olevan kunnossa, joten vahvimmaksi veikkaukseksi tuli se, että Rontti oli jostain onnistunut kehittämään itselleen vähän estehevosen lahjoja. Niinpä pojat saivatkin aamupäivällä viritellä laitumen aitaa korkeammaksi. Nyt Rontti ja kumppanit ovat onneksi pysyneet lankojen sisällä ainakin vielä toistaiseksi..