Hukkapuro

i. Mochmarch tuli tunnetuksi kansainvälisillä kilparadoilla. Komea, 170cm korkea ori oli niin kapasiteetikas kouluratsu kuin laadukas periyttäjä. Ruunikko ori saavutti uransa aikana useita voittoja kansainvälisistä luokista Euroopassa, mutta maailman huippuhevosille siitä ei ollut haastavaksi. Hankalaluontoisena tunnettu ori siirtyi 13-vuotiaana siitoskäyttöön. Se astui kirjavan kasan tammoja, ja sen jälkeläisiä löytyykin useista eri puoliverikantakirjoista, jonka lisäksi orilta löytyy myös muutama ratsuponiksi rekisteröity varsa. Mochmarchin varsat ovat menestyneet vaihtelevalla tasolla kenttäkilpailuissa, ja muutama niistä on päässyt jopa valloittamaan maailmaa isojen kansainvälisten kilpailujen merkeissä.

ii. Merdoch oli pitkän linjan kouluhevoskasvatuksen hienoimpia saavutuksia. Ruunikko ori loi menestyksekkään uran japanilaisratsastajansa kanssa, voittaen maailman arvostetuimpia kouluratsastuskilpailuja. Ori eläköityi jo 11-vuotiaana, eikä siitä kuultu paljoa sittemmin. Se ei ollut koskaan julkisessa jalostuskäytössä, joka oli monelle hevoskasvattajalle pettymys. Orin omistaja, sen kasvattisiittola, halusi antaa sille kuitenkin hyvät eläkepäivät, eikä Merdoch astunutkaan kuin alle kaksikymmentä tammaa ennen ruunaamistaan 13-vuotiaana. 176-senttinen ori ei tästä jälkeläismäärästä päätellen ollut kovin erikoinen periyttäjä, yksi orin jälkeläisistä pääsi ikinä starttaamaan GP-tasolla ja loput jäivät enemmän tai vähemmän harrastehevosiksi.

ie. Chanelteestä, jalosta, mustasta tammasta povattiin nuorena isojen luokkien tähteä. Se osoitti jo nuorena upeat liikkeensä ja kokoamiskykynsä, ja se palkittiin vain neljävuotiaana useilla ikäluokalle myönnettävillä, arvostetuimmilla palkinnoilla. Kuusivuotiaana tamman lupaava kilpaura kuitenkin tyssäsi kuin seinään. Tamma loukkasi jänteen vasemmasta etusestaan vakavasti harmittomalta näyttäneessä tilanteessa. Vammaa kuntoutettiin pitkään, mutta juuri toipumisen mennessä hyvin säikähti tamma jotakin, lähti taluttajansa käsistä ja loukkasi vasta toipumisvaiheessa olevan jalkansa entistä pahemmin. Eläinlääkärin tuomio oli lannistava, toipumiseen menisi yli vuosi ja senkään jälkeen tammasta ei välttämättä olisi enää minkäänlaiseen käyttöön. Isokokoinen tamma kuntoutui siitoskäyttöön, ja toimikin siitostamman roolissa seitsemän varsan ajan.

e. Daltina on yllättävä näky Grand Prix -luokkia kilpailleen huippuhevosen sukutaulussa. Tamma ei nimittäin startannut koskaan Helppo B -luokkia vaativammissa luokissa. Sen omistanut tätiratsastaja ei ollut itse kiinnostunut kilpailemisesta, ja tammalla kilpailleen vuokraajan oli turha yrittää vaativampiin luokkiin tamman koulutustason tullessa vastaan, romuluinen tamma ei ollut liikkeiltään tai fysiikaltaan mitenkään ihanteellinen kouluhevonen. Luonteeltaan kimo, 160cm korkea tamma oli kuitenkin kultainen, ja yleisesti helppona pidetty hevonen. Siitoksessa tamma ei vaikuttanut kuin yhden varsan, Marmelian, verran, kukaan ei uskonut kantakirjaankin vain nipin napin hyväksytyn tamman pystyvän saamaan edes keskinkertaisia varsoja.

ei. Jos paikallisen pikkukaupungin asukkailta kysyttiin, oli kimo Dalton v. Kraem -ori heidän kaupunkinsa ylpeys. Komea ja äänekäs ori tuli tunnetuksi koko kaupungille, kun sen menestyksestä uutisoitiin paikallislehdissä. Vaikka 165-senttiä korkea ori pärjäsikin kilpailuissa vain keskinkertaisesti, oli se Traburgin kaupunkilaisten suuri sankari. Ori sai vain muutaman jälkeläisen kotiseutunsa ulkopuolelta, mutta kotipuolessa lähes jokainen siitoksessa käytetty tamma oli saanut vähintään yhden varsan Daltonista, osa useammankin. Orin jälkeläiset päätyivät mitä erilaisimpiin tehtäviin, niin ratsastuskoulu- kuin harrastehevoseksi sekä muutama yritti kaikki odotukset ja starttasi vaativissakin luokissa.

ee. Faentina oli tavallisen punaruunikko, muutenkin tuikitavallinen puoliveritamma. Se eli elämänsä keskitason ratsastajalla yleishevosena, hypäten joskus ja jouluna maksimissaan metrisiä ratoja ja suorittaen Helppo A -tason radat juuri ja juuri hyväksytysti. Luonteeltaan kiukkuisenakin tunnetuksi tullut tamma ei ollut myöskään mikään ensimmäisen palkinnon kantakirjatamma, vaan ennemminkin romuluinen möhkäle, jonka ei millään logiikalla olisi pitänyt edes päästä kantakirjaan sisään. Tammaa siitokseen jalostukseen kahden varsan verran. Omistaja odotti, että jommalla kummalla kerralla jalostukseen käytetty ori, joka oli molemmilla kerroilla sama, olisi periyttänyt komean ulkonäkönsä eteenpäin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan molemmilla kerroilla varsoilla oli yhtä huono rakenne kuin emällään. Ensimmäinen varsa, tammavarsa myytiin säälittävän alhaisella hinnalla heti vieroituksen jälkeen, orivarsan kasvattaja piti itsellään ja myöhemmin ruunasi.

Kirjoittanut miivi