virtuaalitalli / a SIM-game stable
suomalainen puoliverinen, tamma
rautias, 166 cm
s. 05.12.2024, 5v.
Kasvattaja Kruneby
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757
virtuaalihevonen / a sim-game horse
Kuvat © scirlin,
Hukkapuron toiminta oli mukavasti taas pyörähtänyt käyntiin ja uusia hevosia oli syksyn myötä ilmestynyt talliin niin, että vipiniää taas riitti. Exceliä oli pyöritelty ja ensi vuodenkin suunnitelmia tehty ja tuntui siltä, että kaikki alkoi olla hyvällä mallilla. Ehkä yksi 3-polvisella suvulla varustettu tamma vielä uupuisi... No, sitä ei tarvinutkaan etsiä pitkään, kun melkein heti vastaan tuli Krunebyn kasvattimyynti ja sieltä Grand Appledore oli kuin meille tilattu (yksi tilausvarsahan Krunebysta meille tuli jo aiemmin syksyllä). Kaupat tehtiinkin nopeasti ja nuori Doris ehti vielä jouluksi uuteen kotiin.
Doris on positiivinen ja ystävällinen tamma, jonka kanssa on helppo tulla toimeen. Se suhtautuu maailmaan ja ihmisiin uteliaasti ja optimistisesti, eikä se selvästi ole elämänsä aikana kokenut liikaa pettymyksiä, sillä se näkee kivoja ja ihania mahdollisuuksia aina ja kaikkialla minne meneekin. Doris on tamma, joka toivottavaa vierailijat ensimmäisenä tervetulleeksi talliin, ottaa avosylin vastaan uudet tarhakaverit (vaikka se tarkoittaisikin parhaan heinäkasan jakamista) ja tutkii uteliaasti uudet kulmat ja nurkat, joita vastaan tulee. Doriksen kanssa joka päivä onkin uusi, innostava ja ihmeellinen seikkailu.
Koska Doris on niin innostunut ja kiinnostunut kaikesta, osaa se olla aikamoinen häslääjä ja välttämättä hoitajan mielestä tamman käsittely ei aina ole niin hauskaa ja mukavaa. Doris hyörii ja pyörii ja haluaa tutkia ja tarkastella kaikkea ja yksinkertainen toive siitä, että tamma olisi vain paikallaan, eikä tekisi mitään, toteutuu vain harvoin. Doris on kuitenkin hyväntahtoinen ja varovainen hevonen, joten pyöriessäänkin se pitää huolta siitä, ettei kukaan jää alle tai väliin. Varustaminen sujuu Doriksen kanssa hyvin ja samoin kengittäminen. Myös eläinlääkärin Doris ottaa vastaan mielellään, mutta saattaa kyllä näyttää loukkaantumisensa jälkikäteen, jos on kokenut jotain mielestään ikävää.
Ratsuna Doris on yritteliäs ja optimistinen. Se haluaa kovasti tehdä niitäkin asioita, joissa se ei ehkä vielä ole tarpeeksi taitava tai tasapainoinen, joten ratsastajan tärkein tehtävä onkin saada tamma malttamaan ja keskittymään. Doriksesta tulee helposti häsläävä säätäjä, jonka jalat viuhtoo sinne, pää tänne ja häntä pyörii helikopterina perässä, joten kärsivällisyyttä todellakin kysytään. Rauhallisen ja lempeän määrätietoisen ratsastajan kanssa on kuitenkin mahdollista saada kanavoitua Doriksen tarmo ja yritteliäisyys niin, että tammasta kuoriutuu upea kouluratsu. Potentiaalia sillä onkin aivan Grand Prix tasolle asti, kunhan sen kanssa malttaa tehdä työt oikeassa järjestyksessä perusteista alkaen, vaikka Doris mielellään hyppäisikin näiden tylsien vaiheiden yli.
Kilpailuissa Doris on... noh, oma itsensä. Se ei missään nimessä jännitä, eikä pelkää, mutta se on kuin turisti kiertoajelubussissa kuikuilemassa joka suuntaan ja kommentoimassa kaikkea näkemäänsä. Vaatiikin rautaisia hermoja ja vakaata uskoa, että Doriksen saa kunnolla kisamoodiin. Siihen auttaa, jos tammalle antaa tarpeeksi aikaa purkaa turhia höyryjä kilpailupaikalla ennen omaa suoritusvuoroa. Kuten mainittu, Doriksella kuitenkin potentiaalia riittää helposti Grand Prix tasolle asti ja onnistuessaan tamma onkin upea näky radalla esiintyessään energisesti ja positiivisella ilmeellä. Doriksesta onkin sanottu, että tulee hyvä mieli, kun tamman suoritusta katsoo.
| i. Parthenum D'Lion westf-ori, 167 cm, tummanrautias |
ii. Pacific des Îles kwpn-ori, 160 cm, ruunikko Ch, KRJ-I, KTK-III |
iii. Jimmy Choo kwpn-ori, 165 cm, rautias KRJ-I |
| iie. Atlantika trak-tamma, 163 cm, tummanruunikko Ch, KTK-II, KRJ-II, VPVL-II |
||
| ie. Everholt Imachiná westf-tamma, 165 cm, punarautias KV-III, KTK-III |
iei. Warmachiné westf-ori, 168 cm, musta KTK-III |
|
| iee. Lindengasse Fetona westf-tamma, 172 cm, rautias VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-I, VSN Regional Ch |
||
| e. Black Apples PB holst-tamma, 166 cm, tummanruunikko |
ei. Bentley holst-ori, 170 cm, musta KRJ-I |
eii. Bravo GER holst-ori, 173 cm, musta VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-II |
| eie. Ricalina GER holst-tamma, 165 cm, musta |
||
| ee. Gematria Rock holst-tamma, 166 cm, rautias KRJ-III |
eei. Moscow Maiden holst-ori, 168 cm, kimo |
|
| eee. Tenderberry holst-tamma, 164 cm, kimo |
Tällä hevosella ei ole vielä jälkeläisiä
Doris kilpailee porrastetuissa kilpailuissa!
Tarkemmat kilpailutiedot näet VRL-profiilista
Liisa ja Doris osallistuivat Donna Tannfieldin istuntaklinikkaan Kultasaaren kartanolla
Liisa Hallamaa selasi Instagramia ja talutteli hevostaan Dorista Kultasaaren kartanon pihalla. Hän haaveili suurista seikkailuista, joita feedi avasi hänen silmiensä eteen toinen toisensa perään, vaikka tiesi samalla, että jos oikeassa elämässä joku ehdottaisi hänelle lähtöä karjapaimeneksi Jenkkeihin tai au pairiksi Uuteen-Seelantiin, vastaus olisi ollut tiukka: ei, hyi, en todellakaan, en mitenkään, en siis millään tavalla voisi mennä. Kerran Liisa oli lähtenyt kaverinsa kanssa reilaamaan, ja siitäkin reissusta oli seurauksena paha mieli, hermoromahdus ja ikuiset traumat – sentään kaveruus oli säilynyt. Mutta eihän nyt kukaan tolkun ihminen lähde ulkomaille ilman, että on tehnyt suunnitelman ja selvittänyt majoituksen, aikataulut ja vähintään lähimmän sairaalan etukäteen.
“Moi! Huomenta! Hei, oottehan tekin menossa sinne Donna Tannfieldin klinikalle? Mä jo pelkäsin, että eksyin,” Liisa huikkasi huojentuneena huomattuaan vihdoin lupaavasti samankaltaisia ratsukoita. Hän oli jo ehtinyt vilkuilla kelloaan ja pelätä, että oli muistanut päivämäärän ja/tai kellonajan ja/tai paikan väärin. Oli parempi olla yhdessä myöhässä kuin yksin liian aikaisin nolona paikalla. Liisa sujautti nopeasti puhelimensa muhkean toppatakin taskuun ja seurasi muita. Tuntui orvolta olla reissussa ihan vain Doriksen kanssa, kun oli tottunut kisamatkoihin talliporukan kanssa, joka muistutti pientä armeijaa. Doris oli kuitenkin pomon lempilapsi ja Liisan nimikkohevonen, joten Liisa oli velvoitettu osallistumaan tähän varmasti erittäin opettavaiseen, hyödylliseen ja tärkeään klinikkaan.
Maneesissa Liisa tarkkaili muita ratsastajia ja helpotuksekseen huomasi, että ehkä kaikki muut eivät olleet mitään super-GP-tason koulutähtiä, kuten hän oli pelännyt. Donna Tannfield sen sijaan herätti hänessä sopivassa suhteessa kauhua ja kunnioitusta, kuten kunnon valmentajan kuuluikin. Liisa halusi ehdottomasti tehdä naiseen vaikutuksen.
“Liisa Hallamaa, ja oon ammatiltani kilparatsastaja ja töissä Hukkapurossa. Kisaan ja ratsastan pääasiassa nuorilla hevosilla, ja täällä mulla on mukana Grand Appledore eli Doris, viisivuotias tulevaisuudenlupaus,” Liisa esittäytyi vuorollaan pirteästi ja taputti energisenä steppaavan tamman kaulaa. Hänestä tuntui ylpeältä esittäytyä ammattilaisena – ja siltä hän mielestään myös näytti työnantajan sponsoroimissa ratsastusvaatteissa, joita koristi Hukkapuron logo. Pomolle oli tärkeää, että varsinkin oman tallin ulkopuolella kaikki näyttivät edustavilta. Siksi Liisakin oli käyttänyt aamulla ainakin puoli tuntia ylimääräistä sukiakseen brunetet hiuksensa siistille nutturalle ja meikatakseen itsensä niin, että vaikutti siltä kuin hänellä ei olisi lainkaan meikkiä, vaan hän nyt vain sattui luonnostaan olemaan niin hehkuvan raikas. Siitä olisi kyllä pitänyt maksaa extraa...
Ohjatessaan Doriksen pääty-ympyrälle Liisalla oli itsevarma olo. Doris oli kyllä täynnä energiaa ja hieman hätäinen, mutta se oli osa nuoren tamman charmia. Nainen tunsi tamman jo hyvin ja tiesi, että kyllä se siitä tasaantuisi, kun pääsisi töihin. Liisa oli tottunut kuulemaan, että he sopivat Doriksen kanssa hyvin yhteen, sillä he muistuttivat kovasti toisiaan. Olivathan he molemmat suurisilmäisiä, pitkäjalkaisia ja ihastuttavan pirteitä (toki myös hieman stressaamiseen ja hermoilemiseen taipuvaisia). Ja koska kaikkihan aina rakastivat Dorista, niin varmasti he myös pitäisivät Liisasta. Tai ainakin huomaisivat, kuinka taitava ja ammattimainen ratsastaja hän oli.
Kilpailupäivä on täällä, ja Doris, meidän pieni optimistinen rakettimme, astelee veryttelyalueelle niin täynnä intoa, että mietin, onko se nauttinut aamupalaksi ehkä saavillisen energiajuomaa. Sitä sellaista, joka kuulemma antaa siivet. Tämä on sen ensimmäinen iso - siis todella iso! - kilpailu, ja se on päättänyt antaa aivan kaikkensa (vähän liiankin kanssa).
Kun Doris lähtee liikkeelle, minulla on välittömästi kädet täynnä töitä. Tamman jalat viuhtovat kuin kilpa-auton kierroslukumittari punaisella, ja sen pää pyörii kuin kuskilla, joka etsii kuumeisesti ohituspaikkaa. Doris on innokas rookie-kuski, joka haluaisi heti kokeilla kaikkia nappeja ohjauspyörässä, vaikka tämän päivän Helppo A luokassa riittäisi ne tutut (tylsät) perusteet, joita kotonakin ollaan harjoiteltu. Tamman häntä pyörii taustapeilissä niin intensiivisesti, että pelkään sen aiheuttavan vielä kolarin, jos joku erehtyy ratsastamaan liian läheltä.
Onneksi nämä eivät ole ensimmäiset kilapailuni nuoren hevosen kanssa. Kokemus on opettanut olemaan odottamatta oikein mitään. Nuoret yllättävät aina. Sentään Doris puhkuu posiiivista tarmoa ja intoa, eikä ole kauhusta jäykkänä. Siitä lähtökohdasta on helpompi lähteä hakemaan säätöjä, vaikka tällä hetkellä tuntuu kuin olisi kovilla renkailla sadekuurossa. Ei auta kuin yrittää muistuttaa Dorista, että olemme kouluradalla, emme kiihdytysajokilpailussa.
Kun Doris vihdoin kuuntelee, alan kääntää sen tarmoa hyötykäyttöön. Ympyröillä muistutan sitä, että tasapaino on tärkeämpää kuin vauhti, ja siirtymisissä yritän saada siitä ajattelevaa hevosta, ei vain innokasta säätäjää.Yritän pitää istuntani vakaan ja ohjat kevyinä, mutta Doris haluaisi mieluummin tehdä vähän kaikkea samaan aikaan. Voltti? Suora linja? Väistö? "Mitä jos yhdistän ne kaikki?" Doris tuntuu miettivän. Ei. Yhdistetä. Piste. Nuorelle pitää aina vääntää kaikki rautalangasta.
Pikkuhiljaa onneksi Doriksen korvat kääntyvät minua kohti, ja alan tuntea sen tarmossa uudenlaista keskittymistä. Ehkä pahimmat pärinät on vihdoin puhkuttu pois ja jostain syvältä sisimmästään tamma on löytämässä sitä vaihdetta, jota kehtaa esitellä kouluradalla. Doris ei vielä ole täydellinen, mutta se yrittää niin kovasti, että en voi olla hymyilemättä. Näillä eväillä suuntaamme radalle ja kuten urheilija kuuluu sanoa, keskitymme vain omaan suoritukseen ja katsomme mihin se tänään riittää.

Tämän vuoden parhaan tarinan pääosassa olivat Liisa Hallamaa ja hänen ratsunsa Grand Appledore. Tarinassa yhdisteltiin kekseliäästi formuloita ja autoilua hevosmaailmaan, mikä sopii kilpailun teemaan kuin nenä päähän. Hallamaa ratsasti helpossa A:ssa mallikkaasti sijalle 12, joten tätä ratsukkoa ei rengasrikko vaivannut.
31.01.2025 Yorca Warmbloods KRJ-cup (Vaativa B) 3/5
Tuomari arvostaa tässä tarinassa oikein erityisesti toisen kappaleen kekseliäitä (ja teemaan sopivasti talvisia) vertauksia Doriksen esitellessä energiatasojaan lämmittelyssä. Erityisesti se kohta luo mielikuvan persoonallisesta hevosesta ja saa tuotoksen jäämään mieleen!
KRJ-cupin vuoden enismmäinen osakilpailu tammikuun viimeisenä päivänä järjestettiin Yorca Warmbloodsin keskellä ei mitään. Pomon kanssa olimme päättäneet, että olisi aika ilmoittaa Doris Vaativa B luokkaan ja jättää helpot luokat pikkuhiljaa taakse. Oli siis luvassa tärkeä päivä ja tärkeä etappi, joka asettaisi tavoitteet koko vuodelle. Vaikka Doris olikin kehittynyt, oli tamma silti edelleen mahdoton kakara. Ainakin tärkeisssä kilpailuissa. Ja ainakin kun kohdalle sattui pakkaspäivä, joka kiritti sen kierrokset aivan omille lukemilleen.
Vaikka päivä oli kirpeä, ei verryttelyissä todellakaan tarvinnut palella. Doris oli nimittäin päättänyt hoitaa lämmittelyt tyylillä. Tai siis omalla tyylillään. Tamman jalat viuhtoivat kuin hiihtoladulla, ja sen häntä pyöri siihen tyyliin, että olisin voinut vuokrata sen näppäräksi lumilingoksi. Jollain tasolla se oli tyypillistä Doristaa, joten yritinkin lähinnä pitää yllä arvokasta ilmettäni ja kaikin puolin ammattimaista olemustani ja huokua sellaista auraa, että tilanne oli hallussa. Doriksen meno muistutti kuitenkin enemmän umpihangessa loikkivaa kettua kuin kouluratsun eleetöntä eleganssia. Yritin vakuutella itselleni, että kaikkihan varmaan ymmärtävät, että tämä on vain lämmittelyä. Sivusilmällä huomasin kuitenkin pomon jokseenkin pettyneen ilmeen kentän laidalta. Olisi tehnyt mieli tiuskaista, että itsepä olet hevosesi ostanut... Omasta mielestäni ansaitsin ennemmin palkankorotuksen kuin hyytävän katseen.
Kun vihdoin astelimme Doriksen kanssa radalle, jäinen ilma pisteli poskiani, sormiani, ja ennen kaikkea hermojani. Kaiken kohtuuden nimissä alkuverryttelyn hikoilu olisi saanut luvan lämmittää kisailmastoa edes asteen verran. Alkutervehdys sujui kuitenkin yllättävän hyvin. Ehdin hetken nauttia ajatuksesta, että tuomarit olivat varmasti jo vaikuttuneita. Mutta sitten kaikki lähti luisumaan kuin kelkka jääkourussa (ja sillä vauhdilla, että olympialaisissakin olisi voitu kolkutella mitalisijoja). Doris viipotti ja minä ainakin henkisesti vikisin ja yritin ujuttaa sekaan puolipidätteitä, painonsiirtoja ja muita hienovaraisia vihjeitä siitä, mihin suuntaan ja missä askellajissa milloinkin mentiin. Onneksi Doris oli lahjakas.
"Sehän meni hienosti" pomo kommentoi ja peitteli hikisen Doriksen kiireesti kunnon villteihin ja vällyihin. Tamman sieraimista tuprahteli höyryhattaroita. Tulkitsin pomon äänensävyn kaikkea muuta kuin lämpimäksi, kunnes sain tuomarin pöytäkirjan nähtäväkseni. Ainoa järkevä selitys oli, että joko a) kaikki rakastivat Dorista b) olin onnistunut hymyilemään vakuuttavasti koko radan läpi tai c) tuomarinkopin ikkunat olivat huurtuneet niin umpeen, että tuomari oli nakutellut numerot lomakkeelle arvontakoneen kautta. Jos minulta kysyttiin, niin veikkasin viimeisintä.