Hukkapuro

virtuaalitalli / a SIM-game stable

Blackette DON

"Blake"

VH14-011-0520


hannover, tamma
musta, 167 cm
s. 22.06.2014

Kasvattaja Bairdon
Omistaja Otterley Wilson VRL-12757

KRJ-I

virtuaalihevonen / a sim-game horse

Kuvat © HW Farm,

Kuollut 7.1.2016

Blake on luonteeltaan melkein kuin ilmetty emänsä, vaikka toiveena olisikin ollu että tamma olisi saanut myös hieman vaikutteita isänsä leppoisammasta luonteesta. Perusluonteeltaan rauhaton ja helposti hermostuva Blake vaatii ehdottomasti varmaa ja järkevää käsittelyä, ja uusiin tilanteisiin tutustumiseen on varattava tamman kanssa tarpeeksi paljon aikaa. Blaken kanssa on tehty paljon töitä, jotta se on saatu totutettua esimerkiksi kilpailupaikkojen hälinään ja liikenteeseen, mutta kaikki vaikeudet on ollut voitettavissa. Kunhan tamma oppii luottamaan sitä käsittelevään ihmiseen, uskaltaa se pikkuhiljaa kohdata pelkojaan yhä paremmin ja paremmin.

Vieraan ihmisen käsittelyssä Blake on todella epävarma, mikä ilmenee esimerkiksi harjatessa pienenä säpsähtelynä ja luimimisena. Rauhallisuus on tamman kanssa avainsana, sillä huomattuaan ihmisen hermostumisen sen käytös muuttuu entistä ikävämmäksi. Tutun ihmisen kanssa Blake rentoutuu ja antaa tehdä kaikki hoitotoimenpiteet kaikessa rauhassa.

Ratsastettaessa Blaken herkkyys on ehdottomasti tamman paras puoli. Se reagoi pieniinkin apuihin nopeasti ja pyrkii aina noudattamaan ratsastajan toiveita. Vieraan ratsastajan kanssa tamma saattaa säpsähdella milloin mitäkin, joten on tärkeää pitää tamman huomio itsessään alusta asti ja osoittaa sille, että homma on hallussa, eikä tamman itse tarvitse murehtia kentän laidalla lentelevistä linnuista ja pellolla ajavasta traktorista. Blake tarvitsee ratsastajalta paljon tukea ja läsnäoloa, mutta vastineeksi yrittää aina parhaansa, eikä juuri koskaan kyseenalaista ratsastajan käskyjä. Tutun ja tammalle sopivan ratsastajan kanssa Blake onkin aivan voittamaton kouluratsu.

Esteisiin Blake suhtautuu suurella epävarmuudella – varsinkin jos esteet ovat kummallisen näköisiä tai muuten epäilyttäviä. Siksi tamman kanssa esteillä kilpailu ei oikein onnistu, mutta kotioloissa sen kanssa voi kuitenkin hypätä tutun näköisiä esteitä huoletta ja se toimiikin hyvin mukavana vaihteluna koulukiemuroihin. Maastossa Blaken kanssa kannattaa olla varuillaan, mutta ei peloissaan. Herkkä tamma säpsähtelee ja vilkuilee ympäristöään, muttei kuitenkaan lähde käsistä ellei huomaa ratsastajan hermostuvan. Blake vaatiikin kaverikseen varsinaisen rautahermon, mutta silloin tällöin tamman kanssa on jopa ihan mukava käydä myös maastoilemassa.


Sukutaulu

i. Blackwood Amor
hann-ori, 166 cm, musta
ii. Suprant Black Scorpions
hann-ori, 167 cm, musta
KRJ-II
iii. Black Donnelly PB
hann-ori, 170 cm, musta
KRJ-I
iiii. Blackthorn GER
hann-ori, 170 cm, ruunikko
KRJ-II, YLA2
iiie. After The Weeping Moon
hann-tamma, 169 cm, kimo
iie. Chilin Habanero kadonnut
hann-tamma, 161 cm, rautias
iiei. Rhegor
hann-ori, 170 cm, ruunikko
iiee. Channary Moon
hann-tamma, 159 cm, rautias
ie. Revania PB
hann-tamma, 164 cm, ruunikko
iei. Weybridge's Sergeant
hann-ori, 162 cm, ruunikko
ieii. Salvation USA
hann-ori, 174 cm
ieie. Sacherienna
hann-tamma
iee. Enjoy The Misery PB
hann-tamma, 164 cm, rautias
KRJ-I, KTK-II
ieei. Dermot Owin
hann-ori, 163 cm
KRJ-I, YLA3,
ieee. Filthy Nails
hann-tamma, 163 cm, rautias
KRJ-II, YLA3
e. Sweet Leaf DON
hann-tamma, 166 cm, rautias
KRJ-I
ei. Charleston O'Polo
hann-ori, 166 cm, ruunikko
VIR MVA Ch, KRJ-I, KRL-I, HANN2
eii. Welle's Unique
hann-ori, 162 cm, ruunikko
KRJ-II, YLA2, VVJ-III, HANN2
eiii. Sweet Sensation
hann-ori, 170 cm, musta
VIR MVA Ch, KTK-III, KRJ-III, YLA3
eiie. Welle 345
hann-tamma, 167 cm, musta
VIP MVA Fn, KTK-II, KRJ-IV, VVJ-III, YLA3
eie. Morbid Lover PB
hann-tamma, 167 cm, ruunikko
eiei. Rendezvous
hann-ori, 171 cm, rautias
eiee. Filthy Nails
hann-tamma, 163 cm, rautias
KRJ-II, YLA3
ee. Crimson Leaves PB
hann-tamma, 169 cm, rautias
KRJ-I, HANN2
eei. Routzell 99
hann-ori, 170 cm, ruunikko
eeii. Routinier
hann-ori, 163 cm, rautias
VIR MVA Ch, KRJ-II, KTK-I
eeie. Esta Octavia
hann-tamma, 166 cm, musta
KRJ-III
eee. Crimson Tear PB
hann-tamma, 168 cm, rautias
eeei. Darkside Crimson
hann-ori, 165 cm, rautias
KRJ-III, YLA3
eeee. Wayfaerer
hann-tamma, 164 cm, rautias
KRJ-IV

Jälkeläiset

Wolf's Blacksinthe
fwb-ori
s.02.12.2014
i. Absinthe Woods
Wolf's Brightside
fwb-tamma
s.15.11.2014
i. Eucarya Hecaterus
KRJ-I

Kilpailut

Painotuslaji: kouluratsastus
Koulutustaso: Grand Prix

Blake kilpailee tavallisissa kilpailuissa!

Sijoituksia yhteensä 51

31.01.2014 KRJ Intermediate II 8/181
21.12.2014 KRJ Grand Prix (KRJ-CUP) 2/30
17.12.2014 KRJ Grand Prix 1/30
15.12.2014 KRJ Grand Prix 4/30
13.12.2014 KRJ Grand Prix 1/40
11.12.2014 KRJ Grand Prix 4/40
12.12.2014 KRJ Grand Prix 4/40
09.12.2014 KRJ Grand Prix 3/30
08.12.2014 KRJ Grand Prix 4/30
08.12.2014 KRJ Grand Prix 4/40
07.12.2014 KRJ Grand Prix 2/30
01.12.2014 KRJ Grand Prix 4/30
30.11.2014 KRJ Grand Prix 1/30
30.11.2014 KRJ Grand Prix 1/30
29.11.2014 KRJ Grand Prix 2/30
29.11.2014 KRJ Grand Prix 5/30
28.11.2014 KRJ Grand Prix 2/30
28.11.2014 KRJ Grand Prix 4/30
27.11.2014 KRJ Grand Prix 5/30
25.11.2014 KRJ Grand Prix 4/30
24.11.2014 KRJ Grand Prix 3/30
22.11.2014 KRJ Grand Prix 1/30
22.11.2014 KRJ Grand Prix 2/30
21.11.2014 KRJ Grand Prix 1/30
21.11.2014 KRJ GRAND PRIX 1/30
20.11.2014 KRJ GRAND PRIX 3/30
19.11.2014 KRJ GRAND PRIX 4/30
18.11.2014 KRJ GRAND PRIX 3/30
17.11.2014 KRJ Grand Prix 3/40
17.11.2014 KRJ GRAND PRIX 1/30
16.11.2014 KRJ GRAND PRIX 5/30
16.11.2014 KRJ Grand Prix 3/18
15.11.2014 KRJ Grand Prix 3/18
15.11.2014 KRJ Grand Prix 6/40
13.11.2014 KRJ Grand Prix 3/18
12.11.2014 KRJ Grand Prix 2/18
11.11.2014 KRJ Grand Prix 2/40
09.11.2014 KRJ Intermediate I 1/3
06.11.2014 KRJ Grand Prix 5/30
04.11.2014 KRJ Grand Prix 4/30
01.11.2014 KRJ Grand Prix 3/30
26.10.2014 KRJ Grand Prix 4/60
22.10.2014 KRJ Grand Prix 3/60
18.10.2014 KRJ Grand Prix 6/45
23.02.2016 KRJ Intermediate I 6/40
21.02.2016 KRJ Intermediate I 1/40
19.02.2016 KRJ Intermediate I 6/40
27.01.2016 KRJ Intermediate I 5/40
23.01.2016 KRJ Intermediate I 2/40
20.01.2016 KRJ Intermediate I 7/50
18.01.2016 KRJ Intermediate I 3/50

Saavutukset

15.02.2015 KRJ-I palkinto kouluratsastusjaoksen laatuarvostelussa
(8 (8+8) - 40 - 24 - 20 - 15 - 0 = 107 p. / KRJ-I - tilaisuus)

Päiväkirja

22.10.2014 - Kohti kilpakenttiä

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Näin lokakuun kunniaksi on Blakekin lastattu kisarekkaan ja tamman kanssa on alettu säännöllisesti kiertää eri kouluratsastuskilpailuita. Uudet tilanteet ja varsinkin pidemmän matkat selvästi vielä hermostuttavat tammaa, vaikka henkisenä tukena olisikin ollut tallin viilipytty Evangeline, joten suurin osa radoista on ollut melkoista sähellystä. Kuitenkin myös muutama sijoitus on tullut, joten tästä on hyvä jatkaa.

Kotosalla yhteistyö Blaken kanssa on alkanut sujua aina vain paremmin tamman totuttua tallin menoon ja jopa meidän rämisevään peltipurkkiin, jota myös maneesiksi sanotaan. Oli suuri läpimurto, kun tuulen ujellellessa maneesin rakenteissa onnistuin ratsastamaan Blaken täysin rennoksi, joten jonkinlainen luottamus on välillemme syntynyt.. Ehkäpä pikkuhiljaa tamma alkaa ottaa elämän hieman rennommin.

Blakesta on myös kuoriutunut aikamoinen villikko tarhassa, kun tamma on tutustunut Hukkapuron omiin kasvatteihin Manoniin ja Evangelineen. Epävarma Blakekin on oppinut haastamaan tammoja leikkiin ja nuoret ovatkin innostuneet juoksemaan tarhassa yllättävän innokkaasti. Mukava nähdä, että Blakekin on löytänyt paikkansa tallin "akkalaumassa".

02.11.2014 - Johan Gwerderin kouluvalmennus

valmennus - kirjoittanut Otterley

Saksalainen kouluvalmentaja ja vanha työkaverini Johan Gwerder oli tullut viikonlopuksi Suomeen ja piti tänään kouluvalmennuksen minulle ja Blakelle. Meillä on tamman kanssa viimeaikoina ollut aivan uskomattoman paljon erimielisyyksiä siitä, mitä asioita on syytä pelätä ja mitä ei ja viimeisimmät ratsastuskerrat olivat olleet melkoista vääntöä.

Johan aloitti valmennuksemme, kuten kaikki valmennuksensa, itsenäisellä alkuverryttelyllä. Blake oli saanut päähänsä kammota maneesin kulmia, eikä ilman äkillisen kylmenemisen takia paukahtelevat peltiseinät paljon ongelmaa auttanut. Niinpä alkuverryttely alkoi neuvottelulla Blaken kanssa siitä, mikä on tarpeeksi hyvä syy oikoa kulmia. Lopulta Johan puuttui tilanteeseen asettamalla jokaiseen kulmaan kartiot kierrettäviksi, kuten aikoinaan alkeistunnilla. Olin kuolla häpeään vääntäessäni rakasta GP-tammaa tekemään pienen voltin aina kulmakartion ympärille, jotta kulmien ratsastus helpottuisi.

Lopulta Johanin keinot tepsivät ja Blake suostui rentoutumaan, vaikka pakkanen edelleen saikin maneesin seinät paukkumaan. Kun tamma vihdoin oli valmis töihin, pyysi Johan meitä ratsastamaan kaikki askellajit läpi hänen ohjeidensa mukaan. Erityisesti Blaken piaffe sai paljon kehuja, mutta tamman passageen hän kaipaisi hieman lisää voimaa.

Viimeisenä hioimme siirtymisiä kootun ja lisätyn ravin välillä. Hieman väsähtänyt Blake ei aivan parhaimpaansa pystynyt esittämään ja saimmekin kotiläksyksi Johanilta yrittää lisätä tamman takaosaan voimaa, jotta tamma ei väsyisi niin helposti ja siirtymiset tulisivat vielä näyttävämmäksi. Luvassa taitaakin siis olla hieman kuntokuuria tulevaisuudessa, mutta ainakin pääsimme toivottavasti maneesin kulmamöröistä vihdoin lopullisesti eroon.

15.11.2014 - Ensimmäinen varsa

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Tänään syntyi Blaken ensimmäinen varsa. Suloinen ruunikko tammavarsa syntyi kaikessa rauhassa keskipäivän tienoilla. Aurinko paistoi juuri sopivasti Blaken karsinaan ja siinä valomeressä tammavarsa paistatteli iloisena, joten nimekseen varsa sai hetken pohdinnan jälkeen Wolf’s Brightside. Blake tuntui suhtautuvan varsaansa aluksi hieman vierastaen, mutta onneksi hetken ihmettelyn jälkeen tamma tuntui toteavan, että jaloissa pyörivä pallero on oikeastaan ihan ok. Tämän jälkeen on tamma ollut varsalleen mitä parhain emä.

Wolf’s Brightsiden isäksi valikoitui komea fwb-ori Eucarya Hecaterus. Vaikka orilla ei vielä olekaan kilpailunäyttöjä, on orin suku sen verran vakuuttava, että kuulemma myös orin kasvattajan yllätykseksi on Hecaterus ollut varsin suosittu jalostusmarkkinoilla. Itseäni miellytti erityisesti Hecateruksen isä Suprant Xiro, joten olen tyytyväinen siitä, että se löytyy nyt myös meidän hevosen suvusta.

Muuten Blaken kanssa on edelleen kierretty kisakenttiä ja pian alkaakin tammalla olla jo tarvittava määrä sijoituksia kouluratsastuskilpailuissa. Vaikka alku Blaken kanssa olikin melkoisen takkuista, on tamma selvästi rauhoittunut pikkuhiljaa tottuessaan Hukkapuron ympäristöön ja nykyään tamma onkin jo huomattavasti helpompi ratsu.

05.12.2014 - Toinen varsa

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Blaken toinen varsa syntyi tänään melkoisen hälyn saattelemana. Seurasimme Blaken vointia tarkkaan, kun tamma vaikutti aina vian tuskaisemmalta ja tuskaisemmalta pyöriessään karsinassa. Tamma puhisi ja hirnahteli levottomasti, kunnes lopulta varsominen alkoi. Synnytys sujui hitaasti ja ehdimme jo soittaa eläinlääkärin paikalle, kun lopulta Blake sai ponnistettua suurikokoisen mustan orivarsan maailmaan. Miehekäs orivarsa tokeni pian ja olikin jo hetken päästä hoippumassa jaloillaan etsimässä ruokaa. Eläinlääkäri tarkisti huolella sekä tamman että varsan ja totesi, että kaikki on erinomaisessa kunnossa.

Orivarsan isänä on Blaken kasvattajan Weemin omistuksessa oleva Baridonissa asuva trakehner ori Absinthe Woods, jolta löytyy huikeat 70 KRJ:n alaista sijoitusta. Lisäksi orin suvusta löytyy ehkä hieman kyseenalaisestikin kuuluisa Blowjob of Scorpia sekä tietenkin isälinjan kantahevosena legendaarinen trakehner ori Gothard. Upea musta orivarsa sai nimekseen Wolf’s Blacksinthe yhdistelmänä isänsä ja emänsä nimistä. Mahtipontinen, hieman romuluinen oripoika ampaisi heti yhdeksi suosikkihevosistani.

Blaken kanssa sijoitukset KRJ:n alaisista kilpailuista alkavat olla täynnä ja tarkoituksena olisikin saada tamma Evangelinen kanssa mahdollisesti samaan tilaisuuteen KRJ:n laatuarvosteluun. Tämän jälkeen Blakea odottaakin leppoisa siitostamman elämä.

12.12.2014 - Kahjo liikenteessä

pk-merkintä - kirjoittanut Otterley

Oli synkkä ja myrskyinen iltapäivä, kun tervettä maalaisjärkeä uhmaten päätin lähteä Blaken kanssa maastoon. Vaikka kello oli vasta kaksi, oli ulkona jo hämärää ja tuuli ulvoi puissa kuin viimeistä päivää. ”Lähdetään hakemaan vähän jännitystä elämään”, naureskelin tallipihalla, kun kipusin Blaken selkään ja ohjasin tamman kohti tallipihasta lähtevää hiekkatietä. Blake kulki jännittynein askelin korvat täysin tötteröllä valmiina säntäämään pakoon, jos tilanne sitä vaatii. Niinpä aloin lauleskella joululauluja hiljaiseen ääneen rentouttaakseni hieman tunnelmaa.

”Blake on arkajalka, musta hölmö poni täääää…” olin innostunut hoilottamaan omia sanoja Petteri Punakuonon sävelellä kovaan ääneen, kun tien veressä kulkevalta metsäpolulta eteemme ilmestyi naapurin isäntä suurikokoisen ajokoiransa kanssa. Säpsähdin ja Blake loikkasi komean sivuloikan tien toiseen laitaan, jonka jälkeen se jäi epäluuloisesti mulkoilemaan miestä ja koiraa. ”Oikein hyvää joulua!” huikkasin iloisesti miehelle, joka nyökkäsi jäykästi takaisin ja jatkoi matkaan. Hihitellen kehotin Blaken jälleen liikkeelle ja jatkoin hyräilyäni koko kotimatkan. Taidettiin tehdä aikamoinen vaikutus naapurin setään..